Siirry sisältöön

Laatuinnovaatiokilpailu

Laatuinnovaatiokilpailu nostaa esiin ja palkitsee vuoden merkittävimmät innovaatiot asiantuntevan arvioinnin kautta. Kilpailuun osallistuminen vahvistaa ja tukee kykyäsi myydä innovaatiotasi. Arvioinnissa painotetaan uutuusarvoa, sovellettavuutta, oppimismahdollisuuksia, asiakaskeskeisyyttä ja tehokkuutta.

Kilpailun hakuaika 3.4.-1.9.2024

Hyvä uutinen kaikille Suomen Laatuyhdistyksen päättävien jäsenorganisaatioiden edustajille: osallistuminen kuuluu jäsenetuihinne – täysin maksutta!

Osallistu tästä »

Lämpimästi tervetuloa mukaan innovaatiokilpailuumme – paikkaan, jossa uudet ideat saavat ansaitsemansa huomion ja arvostuksen. Etsimme ennakkoluulottomia ja mullistavia ratkaisuja kaikilta toimialoilta, joten nyt on teidän hetkenne loistaa.

Jos teillä on innovaatio, jonka olette kehittänyt yksin tai yhteistyössä muiden kanssa, rohkaisemme teitä esittelemään sen. Muista kuitenkin, että yhteistyöprojekteissa tarvitaan kaikkien osapuolten suostumus ilmoittautumiseen.

Tämä on mitä parhain tilaisuus saada innovaatiollesi näkyvyyttä ja tunnustusta laajan yleisön keskuudessa. Älä siis jätä mahdollisuutta käyttämättä – ilmoittaudu mukaan nyt ja näytä, miten innovaationne erottuu joukosta!

Uudistuneet kilpailukategoriat!

  • Vastuullisuus

    Kategoriaan voivat osallistua yksilöt, yritykset ja organisaatiot, jotka kehittävät ratkaisuja kestävään talouteen. Kategoriaan voivat osallistua innovaatiot, joissa on huomioitu läpilinjan niin ympäristövastuu, sosiaalinen vastuu kuin hyvä hallintotapa. Osallistujien tulee osoittaa, miten heidän innovaationsa edistävät kestävää kehitystä paitsi ekologisesta näkökulmasta myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja eettisen liiketoiminnan näkökulmasta. Etsimme ratkaisuja, jotka maksimoivat resurssitehokkuuden, minimoivat hiilipäästöt ja edistävät siirtymää kohti hiilineutraalia maailmaa. Kilpailuun ovat tervetulleita markkinoille jo tuodut ratkaisut, kunhan ne vastaavat kiertotalouden ja hiilineutraaliuden periaatteita.

  • Hyvinvoinnin ja terveydenhuollon edelläkävijät

    Kategoria on avoin kaikille, jotka kehittävät uusia ratkaisuja terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Tähän kategoriaan voivat osallistua niin startupit, vakiintuneet yritykset kuin tutkimusryhmätkin, jotka tuovat esille innovatiivisia tuotteita, palveluita tai toimintatapoja sosiaali- ja terveyssektorille. Kilpailuun toivotaan osallistujia, jotka pystyvät osoittamaan konkreettisia tuloksia tai merkittävää potentiaalia ihmisten elämänlaadun parantamisessa.

  • Julkishallinto

    Kategoriassa haetaan uusia ajatuksia ja käytäntöjä, jotka parantavat julkisten palveluiden tehokkuutta ja vaikuttavuutta. Tämä kategoria on suunnattu niille, jotka työskentelevät hallinnon eri tasolla – valtion, kuntien tai aluehallinnon parissa – ja jotka ovat kehittäneet uusia ratkaisuja kansalaisten arkeen. Kilpailuun voivat osallistua asiantuntijat, virkamiehet, politiikantekijät, tutkimuslaitokset sekä yksityisen sektorin toimijat, jotka tekevät yhteistyötä julkisen sektorin kanssa.

  • Koulutus

    Kategoria kutsuu osallistumaan tiimejä, oppilaitoksia ja yrityksiä, jotka ovat luoneet innovatiivisia lähestymistapoja oppimiseen ja opetukseen. Tämä kategoria keskittyy ratkaisuihin, jotka parantavat oppimiskokemusta, lisäävät opetuksen saatavuutta tai tehostavat koulutuksen hallinnollisia prosesseja. Olipa kyseessä digitaaliset alustat, uudet opetusmetodit tai resurssien kehittäminen, kilpailu tarjoaa mahdollisuuden tunnustaa ja palkita merkittävät saavutukset koulutussektorilla.

  • Yritysinnovaatiot

    Kategoria on tarkoitettu kaikenkokoisille yrityksille, jotka pyrkivät uudistamaan markkinoita omilla innovaatioillaan. Mikro- ja startup-yrityksistä suuriin konserneihin, kilpailu on avoinna niille, jotka osoittavat kykyä luoda uutta arvoa, olipa kyseessä sitten teknologiset ratkaisut, palvelut tai liiketoimintamallit. Osallistujien tulee täyttää kunkin kokoisille yrityksille asetetut liikevaihdon ja työntekijämäärän kriteerit, ja heidän innovaationsa tulee osoittaa potentiaalia kasvulle ja positiiviselle vaikutukselle yhteiskunnassa.

    Arviointi tapahtuu kolmessa alakategoriassa:

    • Mikro- ja start-up-yritykset: yrityksille, joiden liikevaihto on alle 2 miljoonaa euroa ja alle 10 työntekijää.
    • Pienet ja keskisuuret yritykset: yrityksille, joiden liikevaihto on alle 50 miljoonaa euroa ja alle 250 työntekijää.
    • Suuret yritykset: yrityksille, joiden liikevaihto on yli 50 miljoonaa euroa ja/tai yli 250 työntekijää.

Kilpailun aikataulu

  • Ilmoittautuminen alkaa 3.4.2024
  • Kilpailutöiden deadline 1.9.2024
  • Arvioijat työskentelee 3.10.-16.10.2024
  • Shortlista julkaistaan 19.10.2024
  • Pitchausvalmennus shorttilaisille lokakuussa!
  • Tuomariston itsenäinen työskentely 24.-27.10.2024
  • Tuomaristopäivä 30.10.2024, LIVE
  • Laatuinnovaatio-gaalaillallinen 7.11.2024

Arvioijien aikataulu

  • Arvioijat työskentelee 3.10.-16.10.2024
  • Shortlista julkaistaan 19.10.2024

Tuomariston aikataulu

  • Tuomariston itsenäinen työskentely 24.-27.10.2024
  • Tuomaristopäivä 30.10.2024, LIVE

Hae mukaan tuomaristoon!

Tuomaristomme on monitaitoinen joukko, johon kuuluu puheenjohtajan ja sihteerin lisäksi eri toimialojen ja sektoreiden laaja edustus. Tämä takaa, että jokainen innovaatio saa asiantuntevan ja monipuolisen arvioinnin. Tuomariston tehtävänä on varmistaa, että kilpailumme on reilu, avoin ja kaikille osallistujille arvokas kokemus.

Mukana tuomaroimassa on Patentti- ja rekisterihallitus (PRH), jonka asiantuntijuus tuomaristossa tuo lisäsyvyyttä arviointiin ja arvoa osallistujille, vahvistaen kilpailumme roolia innovaatioiden näyttämönä.

Hae tuomaristoon!

Kilpailu huipentuu tänä vuonna gaala-illalliseen

Vuosi huipentuu Laatuinnovaatio-gaalaillalliseen, jolloin juhlitaan parhaita innovaatioita! Illan aikana palkitsemme myös yhteistyössä Suomen Messusäätiön kanssa “innovaatioiden innovaation” rahapalkinnolla, jonka suuruus vahvistetaan vuosittain.

  • Laatuinnovaatio -gaalaillallinen 7.11.2024

Näin haet mukaan Laatuinnovaatio-kilpailuun

  • Kuka voi osallistua

    Kilpailuun ovat tervetulleita kaiken tyyppiset innovaatiot eri toimialoilta ja sektoreilta. Kilpailuun voit osallistua millä tahansa innovaatiolla, joka on organisaation itsensä kehittämä. Mikäli innovaatiota on ollut merkittävissä määrin kehittämässä muitakin organisaatioita, tulee hakemukselle olla kaikkien näiden kehittäjien lupa. Kilpailuun voi osallistua mikä tahansa organisaatio, jolla on Y-tunnus.

  • Kilpailuun hakeminen

    Kilpailuun osallistutaan täyttämällä hakemuslomake hakuajan puitteissa. Myöhässä olevia hakemuksia ei käsitellä. Hakemuslomaketta ei tarvitse täyttää kerralla, lomakkeessa on tallenna ja jatka myöhemmin -toiminto. Olemme sinuun yhteydessä, mikäli tarvetta lisämateriaalin toimittamiseen ilmenee. Hakemuksia käsitellään tietoturvallisesti ja luottamuksellisesti koko prosessin ajan. Hakemuslomake on toteutettu SurveyPal-kyselytyökalulla.

    Kilpailuun haku 2024

    Kilpailun kisakanslia aukeaa 3.4.2024. Tämän jälkeen teillä on mahdollisuus jättää kilpailutyönne 1.9.2024 saakka.

  • Osallistumismaksut

    Hyvä uutinen kaikille Suomen Laatuyhdistyksen päättävien jäsenorganisaatioiden edustajille: osallistuminen on nyt vieläkin houkuttelevampaa, sillä se kuuluu jäsenetuihinne – täysin maksutta!

    Muille osallistumaksut ovat

    • Muut jäsenet ja ei-jäsenet osallistumismaksu on 300 € + alv 24 %.
    • Mikro- ja startup -yritykset osallistumismaksu 150 € + alv 24 %
      (liikevaihtoa korkeintaan 2 miljoonaa euroa ja henkilöstöä alle 10).

    Laskutus

    Osallistumismaksu laskutetaan hakuajan päätyttyä. Huomioithan, että osallistumismaksu tulee olla maksettu eräpäivään mennessä. Muutoin hakemus voidaan poistaa kilpailusta.

    Hinnat ovat voimassa toistaiseksi. Pidätämme oikeuden hinnan muutoksiin.

  • Arviointiprosessi & palkitseminen

    Prosessin alussa järjestäjän nimeämät arvioijat käyvät läpi kilpailuun osallistuneet hakemukset ja valitsevat niistä finalistit. Arvioinnin suorittavat Excellence Finlandin arvioijakoulutuksen hyväksytysti suorittaneet arvioijat tai vastaavan pätevyyden omaavat henkilöt. Arvioijat valitaan erikseen vuosittain.

    Järjestäjä hankkii finalisteiksi valituista hakemuksista asiantuntijalausunnon tuomaristoa varten. Asiantuntijalausunto hankitaan henkilöltä, jolla on hänen asemansa perusteella riittävät tiedot varmentaa innovaation taso. Mikäli asiantuntijalausuntoa ei saada hankittua ennen tuomaristoa, voi hakemus edetä tuomaristoon ilman asiantuntijalausuntoa. Asiantuntijalausunnot ovat luottamuksellisia ja vain tuomaristolle esiteltäviä.

    Suomen voittajien valinta

    Vuosittain erikseen valittava tuomaristo tekee päätökset kilpailun voittajista. Tuomaristo nimeää kustakin sarjasta korkeintaan yhden voittajan ja korkeintaan yhden kunniamaininnan. Tuomaristolla on oikeus olla nimeämättä voittajaa ja/tai kunniamainintaa.

    Tuomariston kutsuu koolle ja valitsee järjestäjä. Tuomaristo tutustuu finalisteihin hakemusten, arvioijien palautteen ja asiantuntijalausuntojen perusteella. Mikäli tuomariston jäsen on jäävi osallistumaan päätöksentekoon sarjassa, poistuu hän neuvotteluhuoneesta sarjaan liittyvien keskustelujen ajaksi. Tuomariston päätöksestä ei voi valittaa.

    Suomen voittajien julkistus ja palkitseminen

    Järjestäjä palkitsee voittajat ja kunniamaininnan saaneet kunniakirjalla sekä kutsuu heidät palkintojen jakotilaisuuteen.

    Järjestäjä julkaisee tiedon kaikista kilpailun Suomen voittajista esim. lehdistötiedotteessa, kotisivuilla tai sosiaalisessa mediassa. Julkaistavat tiedot ovat: organisaation nimi, innovaation nimi sekä innovaation lyhyt kuvaus.

    Voittajat voivat tiedottaa voitostaan vapaasti järjestäjän erillisen ohjeistuksen mukaisesti, ei kuitenkaan ennen palkintojen jakotilaisuutta. Voittajilla on oikeus käyttää Quality Innovation Award -logoa innovaatioon liittyvässä viestinässä.

Kilpailun säännöt ja hakemuksen täyttöohjeet

Hakemusprosessi on tehty osallistujille helpoksi

"Hakemus syntyi vaivattomasti, sillä olimme dokumentoineet prosessia hyvin. Kokonaisuutena ajatellen, eniten hyötyä meille oli itse prosessista, sillä sen aikana paitsi analysoimme itse toimintaamme, että saimme puolueetonta palautetta innovaatiostamme. Suosittelen ehdottomasti kilpailuun osallistumista jo prosessiin kuuluvan arvioinnin vuoksi. Saimme muun muassa hyviä kehitysideoita, joita pystyimme hyödyntämään juuri lanseeratun tuotteen markkinoinnissa.” Vaisalan projektipäällikkö Otto Tierto

Lue lisää

Kilpailun voittajat pääsevät osallistumaan kansainväliseen Quality Innovation Award (QIA) -kilpailuun

  • Quality Innovation Award (QIA)

    Kilpailua on järjestetty vuodesta 2007. Alusta alkaen tavoitteena on ollut lisätä innovaatioiden määrää ja tasoa Suomessa. Kilpailu alkoi kansallisena kilpailuna, mutta on sen jälkeen laajentunut lähes 20 maahan.

    Tänä päivänä Quality Innovation Award on innostava kansainvälinen yhteisö, jonka kasvun uskomme jatkuvan tulevaisuudessakin. Sadat innovaattorit eri maista ovat osallistuneet Quality Innovation Awardiin saadakseen puolueetonta arviointia ja tunnustusta työlleen.

  • Ketkä lähtevät kisaamaan kansainvälisille areenoille?

    Suomen kilpailun voittajilla (ei kunniamaininnan saaneet) on mahdollisuus osallistua kilpailun kansainväliselle tasolle. Päätöksen tekee kansallisen kilpailun tuomaristo.

    Tällöin hakemus tulee kääntää englannin kielelle järjestäjän määrittämään päivään mennessä.

    Kansainväliset voittajat nimeää kilpailun kansainväliseen kumppaniverkostoon kuuluvien organisaatioiden ylin johto.

    Kansainvälisten voittajien julkistus ja palkitseminen

    Kilpailun kansainväliset voittajat palkitaan gaalatilaisuudessa, joka järjestetään kilpailuun osallistuvassa maassa. Palkitsemiseen liittyvistä yksityiskohdista vastaa vuosittain järjestämisvuorossa oleva paikallinen organisaatio.

    Voittajat vastaavat itse matka- ja majoituskuluista kansainväliseen palkitsemiseen liittyen.

Ota yhteyttä

Johanna Lohiluoma

Yhteisömanageri | Community Manager

+358 50 400 2623

Artikkelit aiheesta

Katso kaikki artikkelit »