Siirry sisältöön

Elisa Oyj palkittiin ainoana suomalaisena EFQM Global Award -tunnustuksella

  • Innovaatiot
  • Julkaistu:

Kansainvälinen EFQM Global Award -tunnustus annetaan organisaatioille, jotka ovat menestyneet poikkeuksellisen hyvin strategian jalkauttamisessa ja tehneet merkittäviä toimia suorituskyvyn jatkuvan parantamisen eteen. 

EFQM Global Award on yksi etappi matkalla erinomaisuuteen. Tätä ennen organisaatiot ovat yleensä panostaneet oman suorituskyvyn kehittämiseen ja osallistuneet kansalliseen arviointiin, joka myös perustuu EFQM johtamisen ja kehittämisen viitekehykseen. Suomessa korkein taso on Suomen laatupalkinto -tunnustus.

Tänä vuonna kansainvälisessä kilpailussa ainoana suomalaisena organisaationa palkittiin Elisa Oyj, joka saavutti 6 tähteä (enimmäismäärä 7). Palkinnot julkistettiin 4.3.2021 EFQM Forum 2021 -tilaisuudessa.

”Jatkuva oppiminen onnistumisten ja virheiden kautta on laadun parantamista parhaimmillaan. Kun opit työstetään kokeilujen kautta uusiksi toimintatavoiksi, muutos tuntuu arjessa ja näkyy asiakkaalle asti. Päivittäinen oppiminen pitää niin yritykset kuin yksilötkin kilpailukykyisinä työelämän muutoksessa”, toteaa Elisan kehitysjohtaja Elina Laveran.

Valmis malli toiminnan kehittämiseen

Monet organisaatiot ovat hyödyntäneet EFQM johtamisen ja kehittämisen viitekehystä toimintansa kehittämisessä. Viitekehys painottaa organisaation johdon ja henkilöstön yhteistyötä ja on tehokas, todennettu tapa kehittää systemaattisesti kilpailukykyä ja toiminnan tuloksellisuutta. Viitekehys soveltuu organisaatioille, organisaatioyksiköille ja verkostoille toimialasta ja organisaation koosta riippumatta.

Organisaatiot voivat saavuttaa erilaisia tunnustustasoja: EFQM:n arvioidusta EFQM:n 7 tähden tunnustukseen tai jopa voittaa EFQM Global Award -palkinnon. EFQM:n ulkoisen arvioinnin tekevät riippumattomat koulutetut EFQM-arvioijat. He tarkastelevat organisaatioiden suorituskykyä mallin avulla sekä antavat arvokasta palautetta ja arviointiraportin suosituksineen arvioinnin päätteeksi. Tähtiluokitus antaa mahdollisuuden verrata omaa toimintaa parhaisiin eri toimialoilta.

Koko Laatuyhteisö onnittelee Elisaa hienosta saavutuksesta!