Tutustu Laatukeskuksen jäsenosioon

Kirjaudu jäsenosioon muokataksesi tietoja tai ostaaksesi verkkokaupasta jäsenhinnalla.

laatumedia

laatumedia

| 16.1.2023

”Laatu on asiakkaan tarpeiden tunnistamista” – Patrian kehitystyön ytimessä asiakkaan palveleminen

Laatutyö on kansainvälisen Patrian toiminnassa perusvaatimus, joka on tullut entistä tärkeämmäksi kasvun myötä. Patria on mukana myös Excellence Finlandin uudessa benchmarking-ryhmässä, jonka tavoitteena on auttaa yrityksiä ja organisaatioita ratkaisemaan yhteisiä haasteita. 

Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan yritys, joka tuottaa elinkaaren tukipalveluja, lentokoulutusta ja teknologiaratkaisuja. Viime vuosina Patrian toimialalle, puolustusteollisuuteen, on kohdistunut enemmän kansainvälistä kysyntää. Myös koronavuodet vaikuttivat toimintaan, kun materiaalien toimitusajat pitenivät ja hinnat nousivat. Laatutyö kuitenkin luotsaa vaikeidenkin aikojen läpi. 

Laatu- ja kehitystyöstä on hyötyä tuotannon tarpeen kasvaessa nopeasti 

Patrian laadusta vastaava johtaja, VP QEHS Juha Kuismasen mukaan pitkäjänteinen laatu- ja kehitystyö kannattaa, sillä se maksaa itsensä nopeasti takaisin. 

”Nykyisin puhutaan paljon vastuullisuudesta, mutta laatu on perusasia ja vaatimus, joka pitää täyttää”, Kuismanen tiivistää.

Kysynnän kasvaessa hyppäys volyymituotantoon on ollut Patrialla iso. Juha Kuismanen pohtii, että pienessä mittakaavassa prosessit tuntuvat helposti raskailta. 

”Pienivolyymisessä tuotannossa asiat voidaan tehdä innovatiivisesti. Kuitenkin volyymin monikymmenkertaistuessa saadaan hyötyä siitä, että prosessit ovat kunnossa. Saamme kaikki poikkeamat laadussa nopeasti kiinni”, hän sanoo. 

Voimakkain muutos Patrialla on nähty kulttuurissa. Työohjeista pidetään systemaattisesti kiinni.

”Organisaatiomme ja sen jokainen työntekijä on kasvanut henkisesti”, Kuismanen sanoo. 

Kehitä organisaatiosi osaamista yrityskohtaisilla ratkaisuilla »

Kasvua ulkomailta – suomalaisesta laatuosaamisesta hyötyä

Patrian kasvusta merkittävä osa tulee ulkomailta. Laatu pitää muistaa myös ulkomaille tähdätessä, sillä puolustusteollisuudessa on paljon erilaisia nyansseja. 

”Suomessa on todella hyvä osaaminen – meidän pitää vain uskaltaa lähteä suurentamaan skaalaa. Markkinapotentiaali on suuri Suomen ulkopuolella”, Kuismanen sanoo. ”Puolustussektorin käytännöt kuitenkin vaihtelevat eri maiden välillä, ja meidän tulee olla selvillä siitä, millaisia laatuvaatimuksia asiakkaillamme on”, hän jatkaa. 

Uusi operatiivinen malli auttaa tuottamaan laatua

Patrian operatiivista mallia lähdettiin muokkaamaan vuonna 2021, ja vuoden 2022 alussa uusi malli otettiin käyttöön. Tärkein muutos on, että nyt vain yksi organisaatio vastaa myynnistä.

”Nyt meillä on yksi yhteinen asiakasrajapinta ja yksi tuotehallintaorganisaatio, joka määrittelee tuotesisällöt, suunnittelee palvelut ja tuottaa ne asiakkaille. HR, F&C ja muut tukitoiminnot taas keskitettiin korporaatiotasolle”, Patrian laadusta vastaava johtaja, Juha Kuismanen kertoo. Yhtenäisemmän toimintamallin myötä on tullut tarve myös osaamisen kehittämiselle. Tässä Excellence Finland on laatupuolella ollut meidän tukena ja yhteistyö jatkuu.

”Uudella systeemillä pääsemme toteuttamaan suunnitellusti tuotteita ja palveluita. Ymmärrämme selkeämmin asiakkaidemme vaatimukset ja saamme heille juuri sitä, mitä he tarvitsevat. Laatuvaikutus tulee siitä, kun toimitusmallin muutos sovitetaan asiakkaan tarpeeseen.”

Osana operatiivisen mallin uudistusta tuotteiden ja palvelujen toteuttaminen keskitettiin yhteen operatiivisen yksikköön. Tekemisen kriteerit ovat nyt entistä paremmin koko organisaation tiedossa ja hallinnassa. Suurissa organisaatiomuutoksissa on aina omat kipupisteensä ja kestää oman aikansa, että prosessit saadaan yhtenäistettyä. Työ jatkuu edelleen.

Excellence Finlandin benchmarking-ryhmästä tukea toimintaan

Patria on mukana Excellence Finlandin benchmarking-ryhmässä. Ryhmän tavoitteena on auttaa yrityksiä ja organisaatioita ratkaisemaan yhteisiä haasteita, jotka on koettu kehittämisen kannalta ongelmalliseksi. Muilta ryhmässä olevilta voidaan oppia pieniä tai isoja asioita. Esimerkeiksi Kuismanen nimeää erilaiset konseptit, tekniikat, tsekkilistat ja käytännöt. 

”Keskustelemme ryhmässä siitä, miten eri yritykset ovat asioita ratkoneet ja siitä, miten uusia toimintamalleja kehitetään. Saamme ryhmässä useamman näkövinkkelin siihen, minkälaisessa ekosysteemissä tietyt asiat toimivat. Parhaiden käytäntöjen lisäksi myös epäonnistumiset ovat kiinnostavia ja hyödyllisiä – joku on ehkä aiemmin kohdannut samankaltaisia haasteita kanssamme ja voi kertoa oppejaan”, Juha Kuismanen kertoo.

Kiinnostuitko organisaatiosi osaamisen kehittämisestä?

Meiltä saat yrityskohtaiset räätälöidyt koulutukset, työpajat ja kehittämishankkeet, tutustu »