Tutustu Laatukeskuksen jäsenosioon

Kirjaudu jäsenosioon muokataksesi tietoja tai ostaaksesi verkkokaupasta jäsenhinnalla.

laatumedia

laatumedia

| 14.8.2023

Loppukesästä keskitymme vastuullisuuteen ja tuottavuusloikkiin

Tervetuloa lomilta töihin! Pikkuhiljaa, voisi sanoa pienin askelin, olen huomannut väen lisääntyvän eri toimipaikoissa. Lomat ovat muuttuneet porrastetuimmiksi. 2010-luvulla pääsääntö oli, että lähestulkoon kaikki yrittivät pitää lomansa heinäkuussa, mutta nyt niitä on porrastettu enemmän.  Aika muuttuu lomienkin osalta. 

Tässä Laatuviestissä korostuu vastuullisuus. Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu on aloittanut vastuullismatkansa, ja siitä saadut ensimmäiset kokemukset ovat tässä tuoreeltaan. Fakta on, että kaikki koulutusyhteisöt tulevat tulevaisuudessa – ja se on siis lähitulevaisuus – kilpailemaan myös vastuullisuustyönsä laadulla. Opiskelijat ovat yhä enemmän tietoisia vastuullisuudesta ja kiertotaloudesta, jolloin näiden kysymysten jättäminen taka-alalle on virhe yhteisöiltä. Kannattaa aloittaa pienin askelin ja pienin projektin. Matka alkaa aina pienillä askeleilla, mutta lopussa ne muuttuvat harppauksiksi. 

Samaa teemaa on myös Puolustusvoimilla. Kesän aikana lehdistöstä pystyimme lukemaan, että Puolustusvoimat ovat parantaneet merkittävästi kiertotalouttaan ja vastuullisuuttaan nimenomaan kiinteistöjensä peruskorjauksilla. Kuten neuvottelukunnan uusi puheenjohtajamme kenraalimajuri Jari Mikkonen toteaa, aina on petrattavaa, mutta aina kannattaa katsoa eteenpäin. 

Vastuullisuuden benchmarking-ryhmään tuli ilahduttavasti osallistujia. Jopa niin paljon, että halukkaita piti porrastaa. Tämä siksi, että jos osallistujia on paljon, tiedon jakaminen, keskustelu ja debatointi kärsisivät. Mutta nyt on uusi ryhmä kasassa ja vuoden mittainen matka on alkamassa. Tulen raportoimaan tästä aina silloin tällöin ja kertomaan kaikille, mitä ryhmässä on puhuttu. 

Me autamme teitä toiminnan kehittämisessä. Uusimpana tulossa odotettu Yritysvastuu 360 -työkalu, joka on suunniteltu pienille ja keskisuurille yrityksille, ja se noudattaa juuri hyväksyttyä kestävyysraportointidirektiiviä. Kerromme tästä lisää, kun asiat etenevät. Kannattaa pysyä kuulolla!  

Nyt on aika suunnata katse myös tulevaan innovaatioiden suhteen ja tehdä päätös lähteä mukaan Quality Innovation Award -laatuinnovaatiokilpailuun. Kisaan osallistujat saavat asiantuntijoiden arvion innovaatiostaan, ja siten eväät innovaation myyntiin ja markkinointiin. Menestyjille on luvassa myös kansainvälistä huomiota. Haku on tehty erittäin helpoksi, joten nyt kannattaa hakea mukaan, kuitenkin viimeistään 1.9. Päättävät jäsenet osallistuvat maksutta. Todelliset tuottavuusloikat edellyttävät innovaatioita ja kykyä tuottaa arvoa asiakkaalle! Oletko sinä valmis? 

Hyvää loppukesän jatkoa, 

Juha Ylä-Autio