Siirry sisältöön

Metsä Board voitti sekä ensimmäistä kertaa jaetun Kiertotalouspalkinnon että perinteisen Laatupalkinnon

  • Kilpailukyky, Tiedotteet
  • Julkaistu:

Maailman ensimmäinen ulkoiseen arviointiin perustuva Suomen kiertotalouspalkinto sekä perinteinen Suomen laatupalkinto jaettiin tämän vuoden Laatupäivässä 11. marraskuuta Kalastajatorpalla. Metsä Groupiin kuuluva Metsä Board puhdisti pöydän ja voitti kummatkin palkinnot. 

”Tämä on meille erittäin hieno tunnustus ja olemme todella ylpeitä siitä. Yksi strateginen tavoitteemme on olla alan johtava toimija vastuullisuudessa ja tämä vahvistaa sitä, että teemme oikeita asioita”, iloitsee Metsä Boardin tuoteturvallisuus- ja vastuullisuusjohtaja Anne Uusitalo.

Sekä Laatu- että Kiertotalouspalkinto perustuvat kansainväliseen EFQM-malliin (European Foundation for Quality Management), jota on käytetty tuhansissa yrityksissä kautta maailman. Saavuttaakseen korkeat pisteet arvioinnissa, kaikkien arvioitavien osa-alueiden on oltava yrityksellä kunnossa. Suomen Messusäätiö myönsi Metsä Boardin voittajatiimille yhteensä 30 000 euron suuruisen apurahan, sillä kummankin palkinnon arvo on 15 000 euroa.

Vastuullisuus on kiinteä osa Metsä Boardin strategiaa

Prosessin aikana Metsä Board kävi läpi erittäin syväluotaavan arvioinnin yrityksen toiminnasta erityisesti kiertotalouden näkökulmasta. Lopputuloksena oli, että kaikki arvioinnin osa-alueet ovat Metsä Boardilla erinomaisella tasolla. Kiertotalouspalkinnon arviointiraati toteaa perusteluissaan, että Metsä Boardin toimintaa leimaa lähes oppikirjamainen selkeys ja systemaattisuus suunnan määrittelyssä, strategian toteuttamisessa sekä suorituskyvyn seurannassa ja raportoinnissa.

”Vastuullisuus on meillä Metsä Boardilla tärkeä osa kaikkea toimintaamme. Seuraamme ja raportoimme asettamiamme tavoitteita, ja osallistumme ulkoisiin vastuullisuusarviointeihin, jotka auttavat meitä kehittämään toimintaamme. Meille on tärkeää tiivis yhteistyö asiakkaidemme kanssa, sillä haluamme auttaa heitä saavuttamaan myös omat tavoitteensa vastuullisuuteen liittyen”, Uusitalo kertoo.

”Lisäksi ulkoiset arvioinnit ovat sidosryhmillemme osoitus siitä, että Metsä Board on vastuullinen toimija ja yhteistyökumppani. Haluamme myös haastaa itseämme toimimaan kiertotalousperiaatteiden mukaan parhaalla mahdollisella tavalla”, Uusitalo lisää.

Metsä Board lähti mukaan Laatukeskuksen tarjoamaan EFQM-arviointiin, koska yhtiö halusi saada EFQM-pohjaisen ja merkittävän suomalaisen tahon näkemyksen siitä, miten heidän toiminnassaan huomioidaan kiertotalous ja miten sitä voidaan kehittää edelleen.

”Meillä on vastuullisuuden näkökulmasta katsottuna monet asiat jo hallussa ja teemme paljon työtä sen eteen. Emme silti osanneet odottaa näin hienoa lopputulemaa arvioinnille. Tämä on upea tunnustus meille ja lisäosoitus sidosryhmillemme siitä, että Metsä Board on vastuullinen toimija”, Uusitalo sanoo.

Perinteinen Suomen laatupalkinto jaettiin jo 26. kerran

Metsä Boardin menestys arvioinnissa johti myös perinteisen Suomen laatupalkinnon voittoon. Suomen laatupalkinto jaettiin tänä vuonna jo 26. kerran. Palkinto on osoitus organisaation erinomaisesta suorituksesta strategisiin tavoitteisiin nähden.

”Emme osanneet odottaa Suomen laatupalkinnon voittoa, koska osallistuimme nimenomaan kiertotalousarviointiin. Se saaminen on myös hieno osoitus siitä, että meillä toimitaan johdonmukaisesti, suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti”, Uusitalo toteaa.

Haluaisitko mitata oman organisaatiosi suorituskyvyn tason ja kehittää toimintaa?

Tutustu ja tilaa EFQM-arviointi