Siirry sisältöön

Suomalaisen Ecomationin innovaatio voitti pääpalkinnon kansainvälisessä Quality Innovation Award -kilpailussa

  • Innovaatiot
  • Julkaistu:

Quality Innovation Award on kansainvälinen laatuinnovaatiokilpailu, jossa palkitaan vuoden kovatasoisimmat innovaatiot. Tällä kertaa suomalaisen Ecomation Oy:n kuivatislausmenetelmä nimettiin vuoden 2022 parhaimmaksi innovaatioksi.

Myös muut mukana olleet suomalaiset innovaatiot menestyivät erinomaisesti. Kyocera Tikitin Oy:n MEMS-resonaattori voitti liiketoimintainnovaatioiden sarjan ja Metsä Springin ja Valmetin yhteinen 3D-kuitutuote-koetehdas sai toisen palkinnon potentiaalisten innovaatioiden sarjassa.

Suomi tarvitsee innovaatioita

Viime marraskuussa samat suomalaiset innovaatiot palkittiin parhaimpina Excellence Finland – Suomen Laatuyhdistyksen järjestämässä kansallisessa Quality Innovation Award -kilpailussa. Voittajainnovaatiot siirtyivät kansainväliseen kilpailuun mittelöimään paikasta maailman parhaiden laatuinnovaatioiden joukossa. Kansainväliseen kilpailuun osallistui edustajia 19 maasta.

”Kansainvälisessä laatuinnovaatiokilpailussa menestyminen on osoitus siitä, että suomalaiset innovaatiot pärjäävät erinomaisesti kansainväliselläkin tasolla. Tämä toivottavasti kannustaa kaikenkokoisia organisaatioita jatkamaan kehitystyötä, sillä Suomi tarvitsee innovointia kehittyäkseen ja pärjätäkseen kansainvälisessä kilpailussa”, sanoo Excellence Finlandin toimitusjohtaja Juha Ylä-Autio.

Lisätietoa

toimitusjohtaja Juha Ylä-Autio
Juha Ylä-Autio

toimitusjohtaja | Chief Executive Officer

+358 40 752 3312

Kiinnostuitko Quality Innovation Award -kilpailuun osallistumisesta?

Kilpailuun osallistumalla saat näkyvyyttä innovaatiollesi sekä asiantuntijan analyysin innovaatiosi tasosta ja sen vahvuuksista ja kehityskohteista.

Hae mukaan QIA-kilpailuun