Tutustu Laatukeskuksen jäsenosioon

Kirjaudu jäsenosioon muokataksesi tietoja tai ostaaksesi verkkokaupasta jäsenhinnalla.

Hei! Voimmeko auttaa? Jätä viesti, niin otamme yhteyttä Sinuun.

Suomen kiertotalouspalkinto

Suomen kiertotalouspalkinto

Suomen kiertotalouspalkinto jaetaan kiertotalouden edelläkävijälle 

Suomen Laatuyhdistys jakoi vuonna 2021 ensimmäistä kertaa Suomen kiertotalouspalkinnon, joka oli ensimmäinen ulkoiseen arviointiin perustuva kiertotalousaiheinen palkinto koko maailmassa.

Kiertotalouspalkinto jaetaan jatkossa tunnustuksena yhdelle suomalaiselle kiertotalouden edelläkävijäyritykselle tai -organisaatiolle. Tunnustus perustuu kattavaan ja luotettavaan systemaattisesti toteutettuun kansainväliseen EFQM-mallia noudattavaan ulkoiseen arviointiin. Saavuttaakseen korkeat pisteet arvioinnissa kaikkien arvioitavien osa-alueiden on oltava kunnossa.

Excellence Finlandin vankka kokemus kansainväliseen EFQM-malliin pohjautuvista arviointipalveluista on valjastettu nyt myös kiertotalouden ja kestävän kehityksen edistämiseen sekä yritysten läpinäkyvyyden ja vertailtavuuden lisäämiseen näissäkin teemoissa.

Vuonna 2021 Excellence Finland myönsi maailman ensimmäisen ulkoiseen arviointiin perustuvan Kiertotalouspalkinnon Metsä Groupiin kuuluvalle Metsä Boardille.

Metsä Board voitti sekä ensimmäistä kertaa jaetun Suomen kiertotalouspalkinnon että perinteisen Suomen laatupalkinnon

EFQM-arvioinnit EFQM-malli on erinomainen työkalu toiminnan kokonaisvaltaiseen arviointiin ja kehittämiseen. Lähde mukaan EFQM-arviointiin »
Kiertotalous- ja vastuullisuuspalvelut Miten saat kestävää kilpailukykyä kiertotaloudesta ja vastuullisuudesta? Tutustu palveluihimme »

Ota yhteyttä!

Leena Huotari

myyntipäällikkö
050 551 3663
leena.huotari@excellencefinland.fi