Ennustaminen on vaikeaa

• Asiantuntijablogi, Yhteisö
• Julkaistu: 12.02.2026

Ennustamisen vaikeudesta nolona esimerkkinä käytetään usein hieman hurahtaneita uskonmiehiä, joiden ennusteet maailmanlopusta ovat, onneksemme, tähän saakka menneet pieleen.

Eivät tiedemiehetkään ole malttaneet jättää tätä aihepiiriä rauhaan. Tammikuun 27. päivänä 2026 Tuomiopäivän kelloa siirrettiin lähemmäksi maailmanloppua kuin koskaan aiemmin. Kellossa on nyt 85 sekuntia aikaa jäljellä. Aivan kirjaimellisesti tätä ei pidä ottaa. Kyseessä on suhteellisen riskitason mittari. Taustalla on ajatus siitä, että elämme maailman viimeistä 15 minuuttia ja katastrofin todennäköisyyttä kuvataan sillä ajalla, mitä on jäljellä keskiyöhön ts. maailmanloppuun.

Tuomiopäivän kello -konseptia olivat 1947 luomassa fyysikot J. Robert Oppenheimer ja Albert Einstein. He olivat huolissaan erityisesti ydinaseiden luomasta uhasta. Oppenheimerin lisäksi monet muutkin Manhattan-projektiin osallistuneet ydinaseen kehittäjät olivat mukana luomassa Tuomiopäivän kello-konseptia. Taisivat kehittäjät itsekin säikähtää sitä, kuinka tehokkaan aseen he olivat kehittäneet, ja siksi halusivat muitakin siitä varoittaa. Ydintuho on uudenkin ennusteen osakomponentti, mutta biologiset uhat – ja ehkä hieman yllättäen – myös hallitsematon tekoälyn käyttö mainitaan.

Teknologioiden suhteen käy usein niin, että alun hype-vaiheen jälkeen todetaan, etteivät asiat tapahdu aivan sitä tahtia kuin oletettiin, ja into siksi hiipuu, kunnes teknologia tulee lopulta laajemmin hyväksytyksi. Teknologioiden ennustaminen usein osuukin oikeaan, vaikka ajankohdan ennustaminen onkin haaste. Tämä siitä huolimatta, että tekniikan nopeasta kehittymisestä johtuen puhutaan hyvin lyhyen aikavälin ennusteista.

Entä onko pitkän ajan ennusteita, jotka osuneet oikeaan? Ehkä yksi sellainen ennustaja voisi olla kuuluisa englantilainen filosofi Bertrand Russell, joka vietti 1920-luvun alussa reilun vuoden Kiinassa ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan (The Problem of China 1922). Siinä hän näki entisen suurvallan alennustilan johtuneen toisaalta teknisestä jälkeenjääneisyydestä, ja toisaalta liiankin humaanista (sinänsä Russellin mielestä kannatettavasta) kungfutselaisuuteen pohjautuvasta mielenlaadusta, mikä kuitenkin teki maan alttiiksi kolonialismille. Russell ennusti, että entinen suurvalta tulee palaamaan entiseen valta-asemaansa yhden tai useamman sukupolven jälkeen. Näin todellakin on tapahtunut.

Vietin talvilomani Vietnamin suunnalla. Minua hämmästytti maan vauraus ja se, ettei sodan jälkiä näkynyt juuri missään. Olen nimittäin itse sitä sukupolvea, joka lapsena seurasi televisiosta Vietnamin sodan uutisointia. Vaikka sota loppui 1975, sen jälkeen Vietnamissa käytiin verinen sisällissota ja sodittiin Kambodzhan punakhmerejä ja Kiinaa vastaan. 1990-luvulla maa otti uuden suunnan talouspolitiikassa ja palautti diplomaattiset suhteet Yhdysvaltoihin 1995. 1990-alusta lähtien Vietnamin vuosittainen talouskasvu on ollut 7-8 % luokkaa. Vietnam on lohdullinen esimerkki siitä, ettei historia määrää tulevaisuutta.

Ennustaminen on todellakin vaikeaa. Usein ennustetut asiat kyllä tapahtuvat, mutta ajankohdan ennustaminen on usein haastavaa. Voisi olla mielekkäämpää tulevaisuuden ennustamisen sijaan tehdä itse tulevaisuudesta parempi kuin eilisestä.

Tulevaisuus ei ole ennalta määrätty.

Kirjoittaja

Olli Salmela

Tutkimusjohtaja, Nokia Oyj sekä Aalto-yliopiston ja Oulun yliopiston dosentti.