Aprilliä – syö silliä! Huijaamisen ja itsepetoksen lyhyt historia

• Asiantuntijablogi, Yhteisö
• Julkaistu: 16.04.2026

Klassisesta kirjallisuudesta löytyy useita kuvauksia itsepetoksesta. Ehkä varhaisimpia kuvauksia on espanjalaisen kirjailijan Miguel de Cervantesin (1547–1616) kahtena niteenä vuosina 1605 ja 1615 ilmestynyt veijariromaani Don Quijote. Kirjassa ritarimaailmasta innostunut päähenkilö alkaa omassa kuplassaan hallusinoimaan ja näkee tuulimyllyssä jättiläismäisen vastustajan. Sancho Panza, hänen aseenkantajansa, on ovela realisti, joka näkee maailman sellaisena kuin se on toisin kuin idealistinen Don Quijote.

Yksilöiden lisäksi kokonaiset kansat voivat hurahtaa. Hans Christian Andersenin (1805–1875) satu Keisarin uusista vaatteista (1837) on hyvin opettavainen tarina, jossa lopulta ainoastaan pikkupoika uskaltaa kertoa totuuden siitä, ettei keisarilla ole päällään lainkaan vaatteita.

Nämä esimerkit ovat fiktiota, mutta usein elämä on taruakin ihmeellisempään. Pörssikuplat seuraavat toisiaan, usein noin kymmenen vuoden välein. Liialliset odotukset lässähtävät kerta toisensa jälkeen, vaikka historian pitäisi opettaa suurempaa varovaisuutta.

Kuplat elävässä elämässä

Tulppaanimania oli Alankomaissa vuosina 1634–1637 tapahtunut sijoituskupla, jossa tulppaanisipuleiden hinnat kohosivat ennätyslukemiin. Yksi sipuli saattoi maksaa talon hinnan verran. Taustalla oli kukkasipuleihin pesiytynyt virus, joka tuotti erikoisia värimuunnoksia, joita alettiin arvostaa liiankin paljon. Kupla puhkesi, kun halukkaita ostajia ei enää lopulta ollutkaan

Yhdysvaltalainen taloustieteilijä Hyman Minsky (1919–1996) kirjassaan Stabilizing an Unstable Economy (1986) esittää tieteellistä näyttöä sille, että ihmiset eivät ole suinkaan immuuneja järjettömille taloudellisille ratkaisuille. Minsky osoitti, että vaikka taloudessa menisi hyvin, on aina niitä, jotka haluavat vielä parempaa tuottoa ja vielä nopeammin. Seurauksena tulee vauhtisokeus ja liiallinen riskinotto. Lopputulos on romahdus, kun toivemaailma ei enää vastaa realiteetteja.

Teknologian kehittymisessä toisinaan myös koetaan kuplia, joilla on usein suora yhteys talouden kupliin. Sellainen ero puhtaasti rahoitusmaailman kupliin kuitenkin on, että teknologiassa on kyse useimmiten aikataulun väärästä arvioinnista, kun taas talouden kuplat pahimmassa tapauksessa saattavat perustua suoranaiseen fiktioon. Näin esimerkiksi oli ns. subprime-kriisin (2007–2008) aikana, jolloin asuntoluottoja myönnettiin henkilöille, joilla ei ollut realistisia lainanhoitomahdollisuuksia.

Kuplassa eläminen voi olla yrityksille vaarallista. Se nimittäin voi tarkoittaa sitä, ettei uusia ajatuksia haluta enää tutkia tai omaksua. Startupit monesti edustavat uudistumisen mahdollisuutta yrityksille, jotka ovat urautuneet omassa tekemisessään. Siksi näitä aloittelevia yrityksiä ostetaan oman liiketoiminnan vireyttämiseksi.

Kuplien ymmärtäminen

Kuplat ovat syvästi inhimillisiä ilmiöitä. Ne eivät rajoitu vain talouteen ja tekniikkaan. Taustalla on halu kuulua yhteisöön ja toimia samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Ihminen on monessa mielessä laumaeläin, joka hakee yhteisöstä turvaa.

Puhutaan tiedeyhteisöstä, jolla on omat sääntönsä ja näkemyksensä. Tiedekään ei ole virheetöntä. Sanotaan, että tiede on itseään korjaava. Näin varmasti onkin pitemmällä aikavälillä, mutta kohtuullisen pitkään uskottiin, että aurinko kiertää maata, eikä päinvastoin.

Onpa muutama onnistunut huijauskin mennyt läpi tieteessä. Piltdownin ihmisen tapaus lienee kuuluisimmasta päästä. Englannista vuonna 1912 löytynyt ihmisapinan kallo paljastui huijaukseksi vasta vuonna 1953. Tuolloin todettiin, että kallo muodostui nykyihmisen kallosta, orangin leuasta ja simpanssin hampaista. Löytäjänsä Charles Dawson (1864–1916) palkittiin ”puuttuvan renkaan” ihmisen ja apinan väliltä löytämisestä Society of Antiquaries of Londonin ja Geological Society of Londonin jäsenyydellä. Epäillään, että Dawson itse teki väärennöksen, mutta muitakin on arveltu olevan tämän käytännön pilan takana.

Kuplien tunnistamisen edellytyksenä on erottaa se, mikä on totta ja mikä ei. Aivan helppoa se ei ole edes niille, jotka sitä työkseen tekevät.

Kirjoittaja

Olli Salmela

Tutkimusjohtaja, Nokia Oyj sekä Aalto-yliopiston ja Oulun yliopiston dosentti.