Espoon kaupunginjohtajan innovaatiokilpailu hakee isoja ja pieniä innovaatioita
Espoon kaupunginjohtajan innovaatiokilpailuun toivotaan mukaan koko kaupunkia hyödyttäviä keksintöjä, palveluita ja toimintamalleja. Huomiota kisassa saavat erityisesti sellaiset uudistukset, joissa asiakkaat ja kuntalaiset ovat etusijalla. Hae mukaan 14.6. mennessä!
Espoon kaupunki hakee nyt isoja ja pieniä innovaatioita, jotka ovat parantaneet tai voisivat parantaa espoolaisia palveluita ja toimintatapoja. Jo perinteeksi muodostunut Espoon kaupunginjohtajan innovaatiokilpailu käynnistyi vappuna ja jatkuu 14.6. saakka. Kilpailuun voi osallistua työyhteisönä ja yrityksenä tai työntekijänä.
“Kaupungin oman henkilöstön lisäksi meille on tärkeää yhteistyö muiden kumppaneiden, kuten yritysten kanssa. Innovaatiot perustuvat vahvaan yhteistyöhön eri toimialojen ja kumppaneiden välillä”, kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä sanoo.
Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailua on järjestetty vuodesta 2012 alkaen yhteistyössä Excellence Finlandin kanssa. Excellence Finlandin asiantuntijat arvioivat hakemukset ja valitsevat finalistit. Finalistityöt arvioi puolestaan Espoon kaupungin oma raati. Kilpailutöiden arviointikriteereissä painotetaan innovatiivisuuden lisäksi laatua.
Yhteistyötä koko espoolaisen ekosysteemin voimin
Kilpailun tavoitteena on innostaa kaupungin työntekijöitä ja työyhteisöjä kehittämään uusia tapoja palvelujen tuottamiseen ja tehdä kehitystyö näkyväksi. Kilpailussa kannustetaan työyhteisöjä toimintatapojen uudistamiseen sekä oman työn ja työkulttuurin kehittämiseen.
Espoon kaupungin strategia eli Espoo-tarina lähtee ajatuksesta, että kaupungin kehittämiseen osallistuu koko Espoo-yhteisö. Kilpailu tuo käytäntöön myös Espoon kaupungin arvot, joita ovat asukas- ja asiakaslähtöisyys, vastuullinen edelläkävijyys ja oikeudenmukaisuus.
“Toimintamme perustuu yhä enemmän koko espoolaisen ekosysteemin yhteistyöhön. Hyvät palvelut lisäävät alueemme elinvoimaa, kuntalaistemme toimeliaisuutta ja arjen sujuvuutta”, Mäkelä sanoo.
Espoon kaupungin työntekijöille kilpailu antaa mahdollisuuden oman työn ja työnantajan toimintatapojen kehittämiseen. Työntekijöitä Espoon kaupungilla on noin 10 000.
“Kilpailu on osa Espoon henkilöstöjohtamista ja henkilöstön palkitsemisjärjestelmää. Innovaatiokilpailu kannustaa parantamaan ja kehittämään espoolaisten palveluja ja Espoon kaupungilla tehtävää työtä”, Mäkelä jatkaa.
Kaksi asukas- ja asiakaslähtöistä kisasarjaa: innovaatiot ja potentiaaliset innovaatiot
Vuoden 2024 kilpailussa kisataan kahdessa eri sarjassa. Innovaatiot-sarja on tarkoitettu kisatöille, jotka ovat jo osoittaneet ratkaisevansa haasteita vaikuttavasti ja tuottavasti. Potentiaaliset innovaatiot -sarja sen sijaan on tarkoitettu uusille, kehitysvaiheessa oleville innovaatioille.
Kilpailun sato on aina ollut laadukasta. Esimerkiksi viime vuoden Innovaatiot-sarjan jaetulle ykkössijalle noussut Future Mentors programme lisää nuorten mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa kaupunkien kehittämiseen vuoropuhelussa päättäjien kanssa. Future Mentors -ohjelman myötä monessa kaupungissa on perustettu pysyviä rakenteita dialogille, esimerkiksi nuorisovaltuustoja sekä nuorten ja päättäjien kohtaamispaikkoja.
”Kannustan osallistumaan kisaan matalalla kynnyksellä! Tämä on hieno mahdollisuus nostaa esiin kaikenlaisia uusia ratkaisuja ja ideoita eri toimialoilta ja palveluista. Ja kyllähän se tuntuu tosi hyvälle saada tunnustusta omasta työstä”, sanoo Marianne Julkunen Future Mentors programme -kehittäjätiimistä.
Osallistujille kilpailu on ikimuistoinen tapa testata oman innovaation laatua ja toimivuutta. Potentiaaliset innovaatiot -sarjan ykkössijalle sijoittuneen Pelaamisen apuvälinelainaamo -konseptin kehittänyt Kimmo Leinonen kertoo innovaatiokilpailuun osallistumisen olleen yksi hänen parhaista päätöksistään vuonna 2023.
”Kilpailu haastoi minut miettimään omaa työtäni ja hakemaan Potentiaalisten innovaatioiden -sarjassa sellaista ratkaisua, joka oikeasti hyödyttäisi loppukäyttäjää, olisi toteutettavissa sekä olisi aidosti innovatiivinen. Jos olet jo ollut mukana kehitystoiminnassa työssäsi tai unelmoit siitä, niin rohkaisen jokaista ottamaan osaa kaupunginjohtajan innovaatiokilpailuun.”
Kilpailussa voittajat palkitaan rahapalkinnoilla. Kilpailuun on helppo osallistua verkossa sijaitsevan hakulomakkeen avulla. Lue lisää Espoon kaupunginjohtajan innovaatiokilpailusta ja osallistu mukaan kilpailuun 14.6. mennessä.
Lue myös nämä
Katso kaikki artikkelit »- Laadun kehittäminen, Yhteisö