Siirry sisältöön

Excellence Finlandin jaostoiminta muuttuu verkostotoiminnaksi

  • Uutiset
  • Julkaistu:

Excellence Finland käynnistää vuoden 2024 aikana uuden verkostomallisen tavan toimia. Jäsenyhdistyksen jaostoiminta lakkautetaan 1.1.2024 alkaen.

Excellence Finland on verkosto, jossa kunnianhimoiset organisaatiot ja niiden ammattilaiset voivat kehittyä ja oppia toisiltaan. Kestävä kilpailukyky nopeasti muuttuvassa maailmassa vaatii pysyvää parantamista. Tähän tähdätään toimintatapauudistuksilla, joista verkostomainen toiminta on yksi esimerkki.

”Jaostoiminnalla on pitkät, arvokkaat perinteet Suomen Laatuyhdistyksen toiminnassa. Ajat kuitenkin muuttuvat. Jäsenyhteisöstämme on noussut vahva viesti, että uudenlaisia toimintatapoja tarvitaan. Meidän on pysyttävä vetovoimaisena jatkossakin ja hyödynnettävä entistä paremmin yhteisömme voimaa,” kertoo Excellence Finlandin toimitusjohtaja Juha Ylä-Autio.

Verkostomallisen toiminnan etuja ovat vahva tulevaisuusorientaatio ja vuorovaikutteinen, nopea oppiminen. Verkostojen avulla luodaan laadun ja kehittämisen ammattilaisille paikkoja viedä omaa ja organisaation osaamista monipuolisesti eteenpäin ajankohtaisiin teemoihin kiinnittyen. Verkostot tarjoavat yhteisön jäsenille uusia näkökulmia niin suomesta kuin muualtakin maailmalta. Excellence Finland ottaa jatkossa vahvemman roolin myös verkostojen fasilitoinnista. Näin yhdistys toteuttaa perustehtäväänsä eli parantaa organisaatioiden ja koko Suomen kilpailukykyä.

”Mahdollisuus kohdata ja käydä keskusteluja oman toimialan ulkopuolelta tulevien laadun ja kehittämisen ammattilaisten kanssa on arvokasta. Omassa arjessamme puhumme usein sisäisestä kehittämisestä, mutta kaikki disruptiiviset innovaatiot tulevat yleensä toiselta toimialalta. Ristikkäiskytkennöillä saadaan paljon enemmän uutta aikaan,” Ylä-Autio kuvaa verkostomaisen toiminnan hyötyjä.

Kokeiluja uudenmuotoisesta verkostotoiminnasta on tehty vuoden 2023 aikana. Palaute jäseniltä on ollut rohkaisevaa. Uutta monipuolista verkostotoimintaa käynnistyy vuoden 2024 aikana.

”Kiitämme lämpimästi kaikkia tähän mennessä jaostoiminnassa mukana olleita aktiiveja. Excellence Finlandin voima on sen jäsenissä. Yhdessä tekemällä kehitymme entistä paremmaksi ja luomme suomalaisista organisaatioista menestyviä ja kilpailukykyisiä muuttuvassa maailmassa,” Ylä-Autio tiivistää.

Helmikuussa 2024 järjestetään avoin verkostotilaisuus kaikille entisten jaostojen jäsenille. Tilaisuuden tarkoitus on kerätä yhteen teemoja, joita voidaan hyödyntää pohjana tulevien tapahtumien suunnitteluun. Verkostotilaisuuteen voi ilmoittautua mukaan täällä.

 

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Juha Ylä-Autio
p. o40 752 3312
juha.yla-autio@excellencefinland.fi