Loikka uuteen kulttuuriin!

Laatukeskuksen benchmarking-toiminnalla on pitkät perinteet. Vaikka BM-klubitöitä on tehty pieteetillä, uudet ja nuoret jäsenet eivät ole löytäneet klubitoimintaamme. Jäsenistö ikääntyy ja jäsenmäärä supistuu. Kohta olemme tilanteessa jossa viimeinen sammuttaa valot!
Laatukeskuksen benchmarking-klubit työstävät jäsentensä kanssa vuoden aikana klubitöitä, jotka on perinteisesti esitelty laivaseminaarissa. Tämän vuoden laivaseminaari järjestettiin päiväristeilyllä Turusta Maarianhaminaan ja takaisin. Mukana oli neljän klubin esitykset ja parisenkymmentä osallistujaa ympäri Suomea. Klubitöistä valitaan asiantuntija-arvioiden ja muiden klubien jäsenten arvioiden perusteella paras esitys, joka palkitaan arvokkaalla palkintokapulalla, jota saa käsitellä vain hansikkaat kädessä.
Klubityömme aiheena oli uudistuminen
Muuttuvassa maailmassa yritysten ja yhteisöjen on pysyttävä ajan hermolla pysyäkseen elossa. BM-klubi Helsinki 5:n klubityössä tutustuttiin kulttuurimuutoksen toteuttamiseen. Tapaustutkimuksena työssä käytimme esimerkkinä klubityöseminaaria, ja sen uudistamista uusien osallistujien houkuttelemiseksi. Pitkät perinteet ovat osin johtaneet benchmarking-toiminnan jäsenten iän kasvamiseen ja samalla osallistujien määrän tippumiseen. Kuitenkin uudistuminen on tärkeää, jotta oivallinen benchmarking-toiminta saadaan pidettyä elossa vielä tulevaisuudessakin.
Lähdimmekin rohkeina haastamaan perinteitä ja etsimään keinoja, joilla saisimme lisää ihmisiä mukaan benchmarking-toimintaan ja keskityimme uudistamaan laivaseminaarin konseptia. Ideat omaan klubityöhömme saimme benchmarking-käynneillä yrityksissä, jotka olivat itse onnistuneet luomaan nahkansa ja nousemaan uudella innolla eteenpäin. Ajatuksista uudistumisesta ja yrityskulttuurin muutoksesta saimme inspiraatiota myös omaan työelämäämme.
Esittelimme ideamme laivaseminaarissa ja pidimme workshopin, missä skumpan siivittämänä ryhmissä ideoitiin uusia ajatuksia laivaseminaarin kehittämiseksi. Workshop toimikin mahtavasti, kaikki ryhmät olivat innolla mukana heittelemässä ideoita ja aikaa tähän olisi voinut käyttää vieläkin enemmän. Lopuksi jokainen ryhmä esitteli ideoitaan teemojen mukaisesti, kuten vaikkapa meriteemalla tai huomattavasti liioitellen kalastajien tyyliin.
Työmme valittiin tänä vuonna klubitöiden parhaimmaksi, ja pääsemme mukaan ideoimaan ensi vuoden seminaarin toimintatapaa yhdessä Laatukeskuksen kanssa. Tavoitteena ei ole tietystikään mullistaa kaikkea ja hukata hyvää, vaan tuoda mukaan uusia elementtejä, joilla voidaan saada houkuteltua mukaan uusia osallistujia.
Itse voimme suositella Laatukeskuksen benchmarking-toimintaa täysin sydämin. Tule sinäkin mukaan uudistamaan ja tutustumaan vanhoihin perinteisiin meidän kanssamme!
Ankkurit ylös ja väylää pitkin kohti paratiisisaarta – tämä on loikka uuteen kulttuuriin.
Arviointiryhmän kommentteja meidän klubityöstä: “Paras klubityö jonka olen ikinä lukenut”. Tästä on hyvä jatkaa.
Hyvää kesää kaikille toivoo,
BM-klubi Helsinki 5
Eeva Ruokonen, Kai Mäenpää, Sonja Kynnös, Jukka-Pekka Pelttari, Leena Vedenpää