Martela ennakoi kehitystä ja panosti etuajassa kiertotalouteen

Kiertotalouden kehittäjät -sarja jatkuu maaliskuussa Martelan tarinalla
Sosiaalinen media on kuluneen vuoden aikana täyttynyt kuvista, joissa kodeissa ja loma-asunnoissa on innovoitu työpisteratkaisuja poikkeusoloihin. Silityslaudoista ja kirjapinoista kootut yhdistelmät ovat tulleet tutuiksi. Todellisuudessa monia työnantajia mietityttää juuri nyt työhyvinvointi ja ergonomia. Martela löysi yhdessä asiakkaan kanssa ratkaisun tilanteeseen.
Martela on jo 75 vuotta kalustanut Suomen toimistoja ja julkisia tiloja. Asiakkaiden tarpeet ovat tänä aikana muuttuneet monella tavalla. Viime vuodet työympäristöjen kehitystä on tehty yhdessä asiakkaiden kanssa, mutta pandemiaan ei kukaan osannut varautua. Esimerkiksi uusin etätyöpisteet palveluna -malli pilotoitiin ja otettiin käyttöön ketterästi muutamassa viikossa.
Martelan laatu ja vastuullisuusjohtaja, Anne-Maria Peitsalo on ehtinyt olla mukana useissa yhtiön kehityshankkeissa. Viime vuosina kiinnostus kiertotalouteen ja siihen liittyviin tavoitteisiin on noussut ja työn alla onkin jo Martelan yhdestoista vastuuraportti.
– Martelan tuotemuotoilun lähtökohtana on alusta asti ollut kalusteiden aikaa kestävä visuaalisuus, turvallisuus ja pitkäikäisyys sekä toimitusketjun ja valmistusprosessien hallinta.
Viimeisten 15 vuoden aikana toimistoympäristössä on tapahtunut isoja muutoksia, kun asiakkaat ovat esimerkiksi siirtyneet monitilaympäristöihin.
– Vaikka kestäväksi suunniteltu tuote tulee muutosten kautta ensimmäiselle asiakkaalle tarpeettomaksi, on sillä vielä paljon todellista käyttöaikaa jäljellä. Meillä on ollut jo pitkään sekä Martela Outlet -verkkokauppa että myymälät huolletuille ja kunnostetuille kierrätyskalusteille.
Peitsalo muistuttaa, että toimistotilojen olennaiset ympäristövaikutukset kytkeytyvät tilatehokkuuteen. Kun tilat ja kalusteet ovat tehokkaassa käytössä, pysyvät tilojen ympäristövaikutukset mahdollisimman pieninä ja samalla myös raaka-ainetarve on minimoitu.
– Martela Lifecycle -mallissa ajatellaan aina asiakkaan työtilojen koko elinkaaren aikaista hallintaa. Siihen linkittyvät kiinteästi kiertotalousnäkökodat: todelliseen tarpeeseen pohjautuva suunnittelu, tilatehokkuus ja tuotteiden kestävyys sekä käytön jälkeinen kierrätys.
Hybridi työympäristö tukee kestävää kehitystä
Peitsalon kollegan, Eerikki Mikkolan sydäntä lähellä on liiketoiminta- ja palvelumuotoilu. Hän kertoo, että uudet palvelut syntyvät asiakastarpeesta ja yhteistyössä heidän kanssaan.
– Tulevaisuuden työympäristö on käyttäjälähtöinen ja aina optimaalinen. Sen mahdollistaa nimenomaan kiertotalousajattelu ja ketterä kokeilukulttuuri.
Mikkolan mukaan jatkossa kaivataan entistä enemmän joustavia ratkaisuja.
– Kun asiakkaiden tarve on olla entistä paikkariippumattomampi, tarvitaan myös meiltä uusiutumista. Työympäristö voidaan jo hankkia joustavana palveluna, jossa omistajuus siirtyy kokonaan pois asiakkaalta ja he maksavat vain käytöstä. Nykyään mietitään, onko edes ylipäänsä olennaista ostaa itselle työtilan kalusteita. Enää ei siis luoda kalustepainotteisia, vaan käyttäjälähtöisiä ympäristöjä, jotka ovat tehokkaassa käytössä.
Martela on vastannut viime vuosien muutokseen kehittämällä Workplace as a service -palvelun. Työnantaja tarjoaa työntekijöille työympäristön palveluna ja sieltä löytyvät kaikki tilat erilaisiin yksilö- ja yhteistyön tarpeisiin. Lisäksi tilojen käyttökokemusta ja -astetta seurataan.
– Meillä on asiakkaita, jotka ovat siirtyneet WaaS-palvelumalliin, jota on jo päivitetty, kun on huomattu, että pienempikin tila riittää. Kun pandemia alkoi, meillä ei ollut palveluvalikoimassa koti- tai etätoimistoratkaisuja. Ne syntyivät asiakastarpeesta, johon löysimme nopeasti yhdessä pilotoimalla toimivan mallin. Nyt ergonominen työpiste on mahdollista toteuttaa kotiinkin, Mikkola kertoo.
Varmaa on, että työtapojen ja -ympäristötarpeiden tulevaisuuden ennustamisesta on tullut entistä vaikeampaa. Kulunut vuosi on nostanut esiin myös pohdinnan, pitäisikö taloyhtiöissä olla yhteisten saunojen tai pesutupien tapaan tiloja, jonne asukkaat voisivat mennä tekemään töitä.