Tervetuloa vuosi 2022!
Joulu ja uusi vuosi menivät nopeasti ohi. Arki on palaamassa, mutta uudella lailla. Katsoin taaksepäin ja totesin, että olen puhunut pandemiasta melkein jokaisessa kirjoituksessani. Nyt on tarkoitus puhua tulevaisuudesta ja uusista palveluistamme.
Tammikuun 2022 alussa Laatukeskuksessa aloitti uutena liiketoimintajohtajana Kirsi Vuorinen, joka ottaa koko myynnin haltuunsa. Hänen tehtäviinsä kuuluvat myös vastuullisuus- ja kiertotalouspalvelut. Vuosi sitten meillä oli valmistumassa ensimmäinen EFQM-pohjainen kiertotalouslinssi. Vuoden lopussa palkitsimme parhaiten menestyneet organisaatiot Suomen ensimmäisellä kiertotalouspalkinnolla ja kiertotaloustunnustuksilla. Nyt kiertotalouden tuoteperhe laajenee edelleen. Tarjoamme Kiertotalouskoulutusta verkossa (Circular economy network as a service) ja vastuullis- sekä kiertotalousarviointeja johtoryhmille. Lisäsimme jäsenten toiveena omana tuotteenaan hiilijalanjälkilaskennan (scope 1 – 3) palveluihimme mukaan. Kaiken kaikkiaan kiertotalous-/ vastuullisuustarjoomamme on lisääntynyt viime vuodesta huomattavasti.
Toinen panostuksen paikka on ollut EFQM-tuoteperhe, joka kehittää organisaation toiminnan kohti erinomaisuutta. Tästä kerromme myös artikkelissamme tarkemmin; mitä EFQM-malli tarkoittaa ja miten se auttaa organisaatioita.
Tässä yhteydessä en voi olla mainitsematta kutsua osallistumaan yhdistyksemme ulkoisiin sekä sisäisiin arviointeihin. Kuten olen kirjoittanut, arvioinnit ovat kuin pulssimittaus. Organisaatio mittaa siinä tasonsa; missä ollaan, ja organisaatio saa sen kautta myös kehittämisohjelman; road mapin, jossa kehittämiskohteet on lueteltu kehittämisehdotuksineen. Kannattaa osallistua – siitä hyvänä esimerkkinä ovat myös Accenturen kokemukset arvioinnista.
Innovaatiokilpailu Quality Innovation Award on jo avattu 2.1.2022. Innovaatioista puhutaan myös helmikuussa enemmän, kun järjestämme vuoden ensimmäisen Excellence Live-tapahtuman. Puhujaksi on lupautunut Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä. Jukan johdolla Espoossa on harjoitettu laajaa innovaatiotoimintaa, joka on parantanut kaupunkilaisten arkea.
Uudistumisen myötä jäsenpalvelumme myös tarkentuvat. Kerromme tästä tarkemmin helmikuussa – uudet sekä vanhat palvelut on tarkemmin allokoitu päättäville, kannattaville ja henkilöjäsenille.
Ottakaa rohkeasti yhteyttä. Me autamme teitä kehittämisen – ja nyt myös vastuullisuuden sekä kiertotaloudenkin osalta!
Hyvää uuden vuoden alkua kaikille!