Siirry sisältöön

Turvallisen tilan periaatteet

Toivomme, että jokaisella on hyvä olla tilaisuuksissamme. Noudatamme Excellence Finlandin tilaisuuksissa turvallisen tilan periaatteita.

Turvallisen tilan periaatteiden tarkoituksena on luoda yhdenvertainen, kunnioittava ja avoin ilmapiiri. Avoimen vuorovaikutuksen, oppimisen ja kohtaamisen tavoitteet toteutuvat paremmin silloin, kun jokainen tulee kohdatuksi omana itsenään, eikä kenenkään tarvitse pelätä syrjintää tai häirintää. Jotta kaikilla olisi hyvä olla ja turvallista jakaa omia näkökulmiaan, pyydämme kaikkia Excellence Finlandin toimintaan ja tapahtumiin osallistuvia noudattamaan seuraavia turvallisen tilan periaatteita.

Kunnioita kaikkia.

Anna toisille tilaa, kiinnitä huomiota sanavalintoihisi ja muista tapahtumien osallistujien moninaisuus. Kunnioita toisten yksityisyyttä ja muista, että jokainen määrittelee omat fyysiset ja psyykkiset rajansa.

Anna tilaa toisten mielipiteille, kokemuksille ja eriäville näkökannoille.

Kohtaa toiset tasavertaisina. Anna tilaa keskustelulle, kuuntele ja ole avoin erilaisille mielipiteille. Ole valmis oppimaan ja kehittymään.  Ethän tee oletuksia esimerkiksi toisten sukupuolesta, taustasta, perhesuhteista tai mielipiteestä.

Ota vastuu omasta käytöksestäsi.

Luodaan yhdessä myönteistä ja kunnioittavaa ilmapiiriä. Yritä ymmärtää muita ja auta muita ymmärtämään itseäsi.  Kaikkea ei tarvitse tietää ja osata valmiiksi. Erehtyminen ja kysyminen on sallittua. Jos saat korjaavaa palautetta käytöksestäsi, ota se vastaan avoimesti. Älä vähättele toisen kokemusta. Tarvittaessa uskalla pyytää anteeksi, jos olet loukannut muita.

Huomioi kirjoitetun ympäristön rajoitteet.

Ota huomioon, että kirjoitetussa viestinnässä, kuten chat, sosiaalisen median kanavat ja sähköposti, voi olla vaikeampi tunnistaa äänensävyjä ja reaktioita. Voit esimerkiksi käyttää selkeitä ja ystävällisiä ilmaisuja, sekä tarvittaessa lisätä hymiöitä tai muuta visuaalista kontekstia, jotta viestisi sävy välittyy oikein ja väärinkäsityksiltä vältytään. Jaa omia kokemuksia aina siinä laajuudessa, kuin itsestäsi tuntuu hyvältä.

Mikäli huomaat häirintää, puutu.

Puuttuminen on jokaisen tehtävä. Turvallinen tila syntyy, kun kaikki sitoutuvat sen luomiseen. Älä hyväksy hiljaisesti häirintää, jos koet sitä itse tai näet sen kohdistuvan toiseen.  Mikäli huomaat Excellence Finlandin tilaisuuksissa häirintää, ilmoita siitä tilaisuuden yhteyshenkilölle tai Katja Eskolalle.

Miksi turvallisen tilan periaatteita tarvitaan?

Kohtelemme kaikkia tasa-arvoisesti, yhdenvertaisesti ja oikeudenmukaisesti. Jokaisella on oikeus osallistua tapahtumiimme ja toimintaamme ilman minkäänlaista taustaan, etnisyyteen, ihonväriin, sukupuoleen, uskontoon, seksuaaliseen suuntautumiseen tai muuhun henkilökohtaiseen ominaisuuteen liittyvää häirintää tai syrjintää taikka pelkoa siitä. Häirintä ja muu epäasiallinen kohtelu vaikuttaa yksilön hyvinvointiin, turvallisuuteen ja mahdollisuuksiin osallistua ja vaikuttaa täysipainoisesti toimintaan eri ympäristöissä. Siksi Excellence Finland haluaa luoda omassa toiminnassaan ympäristön, jossa jokainen voi tuntea olonsa turvalliseksi ja kunnioitetuksi. Kaikki tilaisuuksiimme ja toimintaamme osallistuvat sitoutuvat noudattamaan periaatteita. Periaatteiden rikkomisesta voi seurata tilaisuudesta poistaminen.

Kiitos, että autat osaltasi luomaan kaikille mukavaa ja turvallista tilaa oppia, kehittää ja kehittyä.