Siirry sisältöön

Aino Vuoden Laatuteko etsii vaikuttavia ratkaisuja – onko teidän omanne yksi niistä?

  • Laadun kehittäminen, Yhteisö
  • Julkaistu:

Kehittämistyö on usein niin kiinteä osa arkea, että sen merkitys unohtuu nostaa valokeilaan. Fiksu kehitystyö tulee näkyväksi, kun asiat sujuvat, ihmiset voivat hyvin ja asiakas on tyytyväinen. Voisiko tekemänne kehitystyö olla myös Aino Vuoden Laatuteko -palkinnon arvoinen?

Monessa organisaatiossa tehdään jatkuvasti kehittämis-, laatu- ja innovaatiotyötä – hiljaisesti, ilman fanfaareja. Parannetaan prosesseja, hiotaan palvelupolkuja, otetaan käyttöön uusia toimintamalleja. Usein nämä arkiset teot ovat niitä, joilla luodaan tehokkaimmin positiivista muutosta.

Olen nähnyt jäsenorganisaatioissamme valtavasti viisasta tekemistä, josta harvoin pidetään ääntä. Nyt olisi aika muuttaa se. Tässä viisi kysymystä, joiden avulla voit katsoa omaa arkeanne uusin silmin – ja ehkä huomata, että teillähän on jo kilpailutyö valmiina.

1. Oletteko muuttaneet jotain niin, että sillä on ollut näkyvä vaikutus?

Ei tarvitse olla mullistus. Riittää, että on tullut parannus. Mieluiten sellainen, jonka voi myös todentaa: parempaa palautetta, lyhyempi läpimenoaika, vähemmän virheitä, enemmän iloa. Näkyvä vaikutus kertoo, että työllä on ollut aitoa merkitystä.

2. Voisiko tämä ratkaisu toimia myös jossain muualla?

Sovellettavuus on yksi Aino-kilpailun arviointikriteereistä. Toimiiko kehittämänne ratkaisu vain teillä, vai voisiko se hyödyttää muitakin? Jos malli on helposti siirrettävissä eri ympäristöihin, olette hyvillä lähtökuopilla.

3. Oletteko oppineet tästä jotain olennaista?

Aino ei palkitse pelkkää lopputulosta, vaan myös matkaa. Uskalsitteko kokeilla, muuttaa suuntaa, jakaa vastuuta toisin? Usein kehittämisen ja innovaatioiden ydin löytyy juuri siitä, miten asioita on lähestytty ja mitä siitä on opittu. Onko teillä kokeiltu, korjattu, hiottu ja opittu matkan varrella? Tämä kertoo sitoutumisesta jatkuvaan parantamiseen ja siitä, että kyse on jostain aidosti merkittävästä.

4. Onko asiakas ollut keskiössä ihan oikeasti?

Onko ratkaisu helpottanut asiakkaan arkea tai parantanut palvelukokemusta? Asiakaskeskeisyys on yksi Aino-kilpailun kriteereistä. Jos kehitystyö näkyy siellä, missä sillä on eniten merkitystä – asiakkaalla – se kannattaa nostaa esiin. Eikä asiakas aina ole ulkoinen. Työntekijät lasketaan myös.

5. Ansaitsisiko tämä teko enemmän huomiota?

Kehittämistyötä tehdään usein hiljaisesti, omassa nurkassa. Mutta parhaat ratkaisut ansaitsevat tulla nostetuiksi esiin – ei vain oman porukan kesken, vaan koko suomalaisen laatuyhteisön nähtäväksi. Jos sydämessäsi vähän nykii, kun mietit tätä kysymystä, tiedät ehkä jo vastauksen.

Kyse ei ole vain siitä, mitä olette tehneet vaan siitä, mitä siitä voi oppia ja miten oppeja voi jakaa eteenpäin.

Hyvä työ ansaitsee tulla nähdyksi

Aino Vuoden Laatuteko -kilpailussa nostamme esiin kehittämis-, laatu- ja innovaatiotyötä, jota tehdään jokaisessa organisaatiossa – olivatpa projektit suuria tai pieniä. Haluamme tuoda näkyväksi ne arjen teot, joilla on suuri vaikutus: prosessien parantaminen, asiakaspalvelun sujuvoittaminen tai uuden toimintamallin kehittäminen. Tavoitteemme on näyttää, että jokaisella ratkaisulla voi olla merkittävä rooli organisaation kehityksessä ja kilpailukyvyn parantamisessa.

Kilpailun pääpalkinto on 7 000 euroa. Lisäksi kilpailu tarjoaa mahdollisuuden tehdä näkyväksi tiiminne kehitystyötä. Excellence Finlandin jäsenet osallistuvat kilpailuun maksutta. Nyt on oikea hetki tuoda esiin se, minkä tiedätte toimivan.

Tutustu kilpailuun ja jätä hakemus 19.6. mennessä

Jos mietit, mihin kategoriaan teidän työnne sopisi, tai haluat vaihtaa ajatuksia ennen hakemuksen kirjoittamista, laita minulle viestiä. Katsotaan yhdessä, miten tehdään hyvä työnne näkyväksi.

Kirjoittaja

Johanna Lohiluoma

Yhteisömanageri | Community Manager

+358 50 400 2623