
Rakennan palveluita ja sisältöjä, jotka tekevät yhteisöstä paikan, johon jäsenet haluavat kuulua ja josta he saavat enemmän kuin odottavat. Minulle tärkeintä on, että jäsenyys ei jää irralliseksi osioksi arjessa, vaan muuttuu aidoksi voimavaraksi: uusiksi oivalluksiksi, merkityksellisiksi yhteyksiksi ja hetkiksi, jotka kantavat pitkälle.
Olen koulutukseltani kulttuurituottaja (YAMK) ja erikoistunut yhteisöjen johtamiseen. Työskentelen strategisesti yhteisöjen ja toiminnan kehittämisen parissa: suunnittelen vaikuttavia tapahtumia, rakennan tavoitteellista sisältöä ja sovellan palvelumuotoilua jäsenkokemuksen vahvistamiseen ja yhteisöjen tuottaman arvon kasvattamiseen.
Uskon, että vahvat yhteisöt syntyvät rohkeasta ideoinnista, tarkasta toteutuksesta ja ihmisten aidoista kohtaamisista. 💛