Siirry sisältöön

Kirkkaammat tavoitteet ja parantunut kilpailukyky – Ulkoisista arvioinneista puhtia kehittämiseen

  • Johtaminen, Kilpailukyky
  • Julkaistu:

Arvioinnit auttavat muun muassa parantamaan kilpailukykyä, kirkastamaan tavoitteita ja johtamaan kehitystoimintaa. Excellence Finland tarjoaa kattavasti arviointipalveluja kaikenlaisten organisaatioiden tarpeisiin. Kansainvälisesti tunnustettuun EFQM-malliin perustuvat ulkoiset arvioinnit tuovat arvokasta näkemystä organisaation toimintaan.

Ulkoiset arvioinnit antavat asiantuntevan näkemyksen organisaation suorituskyvystä. Excellence Finlandin tarjoamat arvioinnit perustuvat kymmenien tuhansien organisaatioiden hyödyntämään EFQM-malliin, jonka tavoitteena on toiminnan tuloksellisuuden ja kilpailukyvyn parantaminen.

”Laajasti hyödynnetty malli perustuu kolmeen tehokkaaseen kysymykseen; miksi, miten ja mitä? Näiden kysymysten avulla organisaation toimintaa voidaan arvioida kattavasti ja samalla ottaa harppauksia eteenpäin kohti parempia tuloksia”, kertoo Excellence Finlandin vanhempi asiantuntija Timo Kuntsi.

Ulkoisista arvioinneista näkyvyyttä organisaation toimintaan

Arviointien tavoite on antaa kattava ulkopuolinen näkemys organisaation toimintaan. Niissä perehdytään muun muassa siihen, miten hyvin strategian käytäntöön vienti onnistuu organisaatiossa, mitkä ovat toiminnan keskeiset vahvuus- ja kehittämisalueet sekä millä tasolla organisaatio on suhteessa muihin. Arvioinnin suorittavat eri organisaatioista ja taustoista tulevat koulutetut arvioijat.

”Monipuoliset arvioijat mahdollistavat ammattimaisen ja monta eri näkökulmaa sisältävän näkemyksen. Arvioinnin kautta saa arvokasta faktaa siitä, missä asioissa organisaatio on erityisen hyvä ja missä puolestaan on parantamisen varaa. Palautteen avulla organisaatio voi kehittää ja johtaa toimintaansa tehokkaasti arjessa”, Kuntsi kertoo.

Tutustu ulkoisen arvioinnin palveluihimme »

Säännöllisyys tuo parhaat tulokset

Kun arviointeja tehdään säännöllisesti, esimerkiksi kolmen vuoden välein, pystytään seuraamaan organisaation kehityksen suuntaa.

”Arvioinnin suorittamisen jälkeen organisaatiossa valitaan tärkeimmät kehityskohteet ja viedään niitä eteenpäin. Kun arviointeja tehdään säännöllisesti, saadaan näkyvyyttä siihen, että asioita tehdään oikein”, Kuntsi sanoo.

Validated ja Qualified -arvioinneista puhtia kehittämiseen

Excellence Finland tarjoaa eritasoisia arviointeja. Ulkoisten arviointien tasot ovat Validated-, Qualified- ja Recognised by EFQM.

”Validated-arviointi sopii organisaatioille, joilla ei välttämättä ole aiempaa kokemusta EFQM-mallista, mutta haluavat saada itsearvioinnin ja kevyen ulkoisen arvioinnin yhdistelmästä vauhtia ja intoa kehitystyöhön. Arvioinnissa keskitytään organisaation valitsemiin kehityshankkeisiin, joiden etenemistä ja vaikuttavuutta koulutettu arvioija tarkastelee”, Kuntsi sanoo.

Kattavammalla Qualified-tasolla koko organisaation toimintaa tarkastellaan EFQM-mallin seitsemän kriteerin kautta.

”Tällä tasolla kaksi arvioijaa tarkastelee, millä tasolla organisaatio on tällä hetkellä. Organisaation toiminnasta rakennetaan raportti, jossa käydään läpi organisaation vahvuusalueita ja kehityskohteita”, sanoo Kuntsi.

Recognised by EFQM sukeltaa syvälle

Arvioinneista syvimmälle sukeltaa Recognised-arviointi, jossa organisaation toimintaa tarkastellaan monipuolisesti eri näkökulmista. Tämä vaatii myös organisaatiolta eniten, sillä prosessi vaatii kattavan dokumentaation keräämisen toiminnasta.

”Kattavimmassa arvioinnissa käydään läpi EFQM-mallin seitsemän kriteeriä alakohtineen. 3–8 arvioijan ryhmä käy perusteellisesti läpi ja pisteyttää mallin kaikki noin 30 alakohtaa organisaatiossa. Tarkan arvioinnin myötä löydetään kattavasti organisaation vahvuudet ja kehityskohteet”, Kuntsi sanoo.

Arviointiryhmän raportissa esitetään strategisen ja operatiivisen tason sanallinen arviointipalaute sekä organisaation saamat pisteet. Pisteytyksen mukaan organisaatio voi saada 3–7 tähden tunnustuksen, joka on voimassa kolme vuotta.

”Arvioinneista myönnettävät tähtiluokitukset tarjoavat arvokkaan vertailukohdan muihin organisaatioihin”, sanoo Kuntsi.

Viiden tähden ja sitä korkeamman luokituksen saaneet saavat mahdollisuuden tavoitella Laatupäivänä jaettavaa Suomen laatupalkintoa.

Tutustu ulkoisen arvioinnin palveluihimme »

EFQM tutuksi itsearvioinnilla

Useimmiten organisaation kehittäminen kannattaa aloittaa ulkoista arviointia kevyemmällä itsearvioinnilla, jossa hyödynnetään EFQM-mallia.

”Pääsääntöisesti suosittelen lähtemään liikkeelle itsearvioinnilla, sillä se on paitsi hyvä keino tehdä EFQM-malli tutuksi, myös arvioida oman organisaation vahvuuksia, heikkouksia ja kehittämiskohteita. Tarvittaessa Excellence Finlandin asiantuntijat fasilitoivat itsearvioinnin tekemistä ja auttavat varmistamaan, että arviointi kattaa monipuolisesti eri näkökulmat ”, Kuntsi kertoo.

Arviointi sopii kaikille – Excellence Finland auttaa löytämään sopivan tason

Arviointipalvelut sopivat kaikenkokoisille organisaatioille ja arvioinnin taso valitaan organisaatiokohtaisesti. Pienemmissä organisaatioissa arvioinnissa voidaan tarkastella koko toimintaa ja strategiaa, ja isommissa konserneissa esimerkiksi yhden liiketoiminta-alueen toimintaa kerrallaan.

”Toiset organisaatiot vasta tutustuvat EFQM-malliin, kun taas toiset ovat kehittäneet toimintaansa pitkäjänteisesti jo vuosia. Excellence Finlandilla autamme jokaista löytämään omalle organisaatiolleen sopivan arvioinnin tason”, kertoo Kuntsi.

Kiinnostuitko ulkoisista arvioinneista?

Ulkoisen arvioinnin palvelumme auttavat sinua parantamaan organisaatiosi toiminnan kilpailukykyä ja tuloksellisuutta.

Tutustu ulkoisiin arviointeihin