Suomalaiset innovaatiot menestyivät jälleen kansainvälisessä QIA-kilpailussa
Quality Innovation Award, eli QIA, on kansainvälinen innovaatiokilpailu, jossa palkitaan vuoden kovatasoisimmat innovaatiot. Kilpailun kriteerit ovat uutuusarvo, hyödynnettävyys, oppiminen, asiakaslähtöisyys ja tuloksellisuus. Kansallisen sarjan voittajat julkistettiin marraskuussa Laatupäivässä. Laatupäivänä voittaneet Kuura-tekstiilikuitu ja BOLDA® -pilarikenkä osallistuivat menestyksekkäästi myös kansainväliseen kilpailuun, jonka tulokset julkistettiin helmikuun alussa. Kansainväliseen kilpailuun osallistui edustajia yhdeksästätoista maasta.
Suomalaiset menestyivät jälleen kansainvälisessä QIA-kisassa
Laatupäivässä omissa kategorioissaan voiton vieneet Kuura-tekstiilikuitu ja BOLDA® olivat mukana myös kansainvälisessä kilpailussa. Metsä Springin Kuura-tekstiilikuitu sekä Peikko Groupin BOLDA® – pilarikenkä voittivat molemmat toisen palkinnon omissa sarjoissaan.
”Suomalaiset innovaatiot ovat aina pärjänneet erinomaisesti Quality Innovation Awardseissa. Kansainvälisessä kilpailussa menestyminen on suora osoitus siitä, että suomalaiset innovaatiot pärjäävät kansainväliselläkin tasolla”, kertoo Laatuyhdistyksen toimitusjohtaja Juha Ylä-Autio.
Kansainvälisessä arvioinnissa parhaaksi nousi israelilaisen Alpha Tau Medical Ltd:n innovaatio uuteen säteilyteknologiaan perustuvasta syöpähoidosta. Sillä voidaan hoitaa uusiutuvia, etäpesäkkeinä ja paikallisesti edenneitä syöpäsairauksia. Hoito on tehokasta, turvallista ja potilaat sietävät sitä hyvin.
Kansallinen QIA-kilpailu uudistuu tänä vuonna
Kansallista Laatukeskuksen järjestämää Quality Innovation Award -kilpailua on uudistettu tänä vuonna. Uudistuksen myötä kilpailua on selkeytetty ja kategorioita on tiivistetty. Kilpailun kategoriat ovat potentiaaliset innovaatiot, liiketoimintainnovaatiot, julkisen sektorin innovaatiot sekä ympäristöinnovaatiot. Uutena mukana on myös kuntainnovaatioiden sarja, jossa etsitään parhaita innovaatioita Suomen kunnista ja kaupungeista.
”Organisaatioissa tehtyjen innovaatioiden huomioiminen on tärkeää. Innovaatiot ovat tärkeä osa Suomen kilpailukykyä ja ilman niitä yrityksemme kuihtuisivat. Innovaatio on osoitus jatkuvasta kehittämisestä. QIA-kilpailulla on erityisen tärkeä rooli nostaa vuoden parhaita innovaatioita esiin”, Ylä-Autio sanoo.
Kansallisen QIA-kilpailun voittajat pääsevät mukaan kisaamaan kansainväliseen kilpailuun maailman huippumaita vastaan ja samalla vertaamaan omaa innovaatiotaan kansainvälisellä tasolla.
Kilpailussa myönnetään myös erilaisia tunnustuksia organisaatioille merkittävästä innovaatiotyöstä.
QIA-prosessista arvokasta ulkopuolista näkemystä innovaatioprosessiin
Quality Innovation Award -kilpailuun osallistutaan hakemuksella, jonka ulkopuolinen arvioija arvioi. Kilpailuun voivat osallistua kaikenlaiset organisaatiot yksityisistä yrityksistä järjestöihin ja julkisiin organisaatioihin. Arvioinnissa tarkastellaan muun muassa innovaation uutuusarvoa ja taloudellista arvoa. Arvioinnissa tarkastellaan paitsi organisaation innovaation arvoa, myös itse innovaatioprosessia. Ulkopuolisen arvioinnin näkökulma on organisaatioille arvokasta tietoa.
”Ulkopuolisen arvioijan näkemys innovaatioprosessista on osallistuvalle organisaatiolle äärimmäisen arvokasta tietoa. Arvioinnissa kerrotaan, miksi joku toimii tai ei toimi, ja mitä organisaatio voisi parantaa”, Ylä-Autio kertoo.
Haluatko saada asiantuntevaa palautetta innovaatiosi tasosta?
Tutustu Quality Innovation Award -kilpailuun ja hae helposti mukaan.
Lue lisää ja hae mukaanLue myös nämä
Katso kaikki artikkelit »- Kilpailukyky, Laadun kehittäminen