Siirry sisältöön

Laatu- ja kehittämistoiminta on maraton – ei pikamatka

  • Kilpailukyky
  • Julkaistu:

Vuosittain toisena torstaina marraskuussa vietetään maailmanlaajuista laatupäivää. Me kokoonnuimme yhteen sekä innovaatio- että laatupalkintojen merkeissä 10.11.2022 Helsingissä. Erityisen ilahduttavaa oli, että innovaatiokilpailuun osallistui hyvin korkeatasoisia innovaatioita. Se luo uskoa aivan uudella lailla Suomeen, sekä kilpailu- että uudistumiskykyymme.

Laatu- sekä kiertotalouspalkinnon voitti jo toisen kerran peräkkäin Metsä Board Oyj. Laatupalkinto on niin kovatasoinen prosessi, että sen läpikäyneitä yhteisöjä voidaan oikeutetusti kutsua Suomen parhaiksi organisaatioiksi. Kuuden henkilön ulkopuolinen arvioitsijatiimi haastatteli Metsä Boardilta kymmeniä henkilöitä. Haastatteluilla sekä näitä tukevilla materiaaleilla kerättiin tietoa strategiasta, miten strategia on viety käytäntöön, tulevaisuuden suunnitelmia yms. Prosessi on todella perusteellinen. Siksi voimme sanoa, että kaikki organisaatiot, jotka osallistuvat laatu- tai kiertotalouskilpailuun ovat alallaan huippuja, Suomen parhaita.

Asialla on myös toinen puolensa. Ulkoiseen arviointiin osallistuminen vaatii organisaatiolta kehittämisen osalta kypsyyttä, jo pitkälle kuljettua kehittämismatkaa. Jos organisaatio on laatu- tai kehittämistoimintansa alussa, ulkoinen arviointi ei ole vielä paras prosessi sitä tukemaan. Tähän on meiltä saatavissa myös tukea kevyemmillä prosesseilla, joilla kehittymistä voidaan kiihdyttää. Näitä ovat muun muassa qualified sekä validated by EFQM-tuotteet, joilla organisaatiot pääsevät kehittämisprosessiin mukaan ja pystyvät prosessin läpikäytyään ottamaan kehittämisehdotuksia käytäntöön ja etenemään omalla laatumatkallaan.

Starttasimme myös syksyllä uudenlaisen benchmarking-prosessin. Benchmarking toteuttaa ydinprosessiamme; teemme työtä sen eteen, että yhteisöt ja Suomi menestyvät ja pärjäävät. Ensi vuonna BM-toiminta jatkuu – palaamme siihen tuonnempana.

Onnea kaikille innovaatio- sekä Laatu- että kiertotalouskilpailuihin osallistuneille. Laatu- ja kehittämistoiminta on matka, jossa ei ole pikavoittoja. Vain pitkäaikainen kehittäminen palkitsee. Ja lopuksi eritysonnittelu menee Metsä Board Oyj:n henkilöstölle ja johdolle. Toimenpiteillänne olette osoittaneet, että yhteisönne on jopa maailmanluokassa kovalla tasolla. Kehotankin teitä siirtymään ja kokeilemaan siipiänne kansainväliselle tasolle. Uskon, että sijoitutte myös korkealle kansainvälisissä vertailuissa.

Kirjoittaja

Juha Ylä-Autio

toimitusjohtaja | Chief Executive Officer

+358 40 752 3312