Miten muutoksessa menestytään? – Laatupäivässä katse suunnattiin tulevaisuuteen
Tämän vuoden Menesty muutoksessa! -teemaisessa Laatupäivässä keskusteltiin muutoksesta ja tulevaisuudesta. Miten menestyä jatkuvassa muutoksessa ja millaisia mahdollisuuksia siitä voi löytää? Muutoksessa piilee myös mahdollisuus uusille innovaatioille ja uudelle kasvukaudelle. Illan aikana kuultiin ajankohtaisia eturivin puheenvuoroja ja palkittiin Suomen parasta laatutyötä.
“Laatupäivä oli hyvän tunnelman tilaisuus, jossa kriisiuutisista sivuun jäävät myönteiset kehitysaskeleet pääsevät esille”, sanoo Laatupäivän juontajana toiminut Jussi Eronen.
Tilaisuuden avasi Suomen Laatuyhdistyksen toimitusjohtaja Juha Ylä-Autio. Puheessaan hän korosti laatutyön merkitystä ja työn muutosta. Tänä päivänä laadulla on entistä suurempi rooli muun muassa riskienhallinnassa. Vuosittainen Laatupäivä on kunnianosoitus tälle työlle. Laatupäivänä myös palkitaan yhteisöjä, jotka ovat ottaneet merkittäviä askelia laatumatkallaan.
Murros synnyttää innovaatioita – olemmeko arkkitehtejä vai uhreja?
Illan herättelevässä keynote-puheenvuorossa tulevaisuustutkija Ilkka Halava pohti, miten organisaatiot voivat rakentaa tulevaisuutta ja millaisia mahdollisuuksia muutoksissa piilee. Halavan mukaan kriisitilanteet tuovat ongelmia näkyville, mutta useimmiten niihin löytyy uusia ratkaisuja. Kriisit luovat uudenlaisia organisaatioita, jotka toimivat muuttuneessa ympäristössä. Seuraavan suuren kasvukauden ainekset ovat jo kasassa.
Halava huomautti, että matka uuteen ei kuitenkaan ole helppo. Organisaatioilla on suuri merkitys uusien innovaatioiden luomisessa, sillä yksityisen sektorin rakenne ja riskinottokyky mahdollistaa uuden syntymisen. On aika muuttua, kehittää uutta ja antaa mahdollisuuksia. Halavan mukaan perimmäinen kysymys muutoksessa onkin: olemmeko me arkkitehtejä vai uhreja?
Organisaatioiden maine muuttuu yhteiskunnan muuttuessa
Organisaatioiden toimintaympäristö on muuttunut myös maineenhallinnan näkökulmasta. Illan toisessa puheenvuorossa T-Median toimitusjohtaja ja perustajaosakas Harri Leinikka puhui maineenhallinnan muutoksesta yhteiskunnan muuttuessa. Organisaatioiden sisäiset kriisit eivät välttämättä enää pysy piilossa, sillä sosiaalinen media mahdollistaa tiedon jakamisen ja leviämisen nopeasti. Valta on siirtynyt yrityksiltä työntekijöille ja asiakkaille, ja somessa on helppo nostaa yleiseen keskusteluun puheenaiheita, esimerkiksi epätasa-arvoisesta kohtelusta. Myös työpaikan valintakriteereissä on nähtävillä muutos. Tulevaisuudessa yrityksellä pitää olla hyvä vetovoima, että se saa osaavaa työvoimaa.
Illan kohokohtana palkittiin Suomen parasta laatua
Illan odotetuimpiin osuuksiin kuului perinteinen palkintojen jako.
“Laatupäivän palkintojenjakoa selostaessa kävi selväksi, että laatutyö on tärkeää perustyötä, jonka varassa yhteiskuntamme menestys lepää”, kuvailee Jussi Eronen.
Kansainvälisen Quality Innovation Award -kilpailun finaalissa palkittiin tämän vuoden kovatasoisimpia suomalaisinnovaatioita. Tänä vuonna voittoa juhlivat:
- Metsä Spring Oy – Metsä Springin ja Valmetin toteuttama koetehdas, joka kehittää ja valmistaa 3D-kuitutuotteita
Kategoria: Potentiaaliset innovaatiot - Ecomation Oy – Uusi kuivatislausmenetelmä
Kategoria: Ympäristöinnovaatiot - Kyocera-Tikitin Oy – MEMS-resonaattori
Kategoria: Liiketoimintainnovaatiot
Pääpalkinnot eli Suomen laatu- ja kiertotalouspalkinnot jakoi Kokoomuksen kansanedustaja Kai Mykkänen. Puheenvuorossaan Mykkänen korosti luovuuden ja innovaatioiden merkitystä muutoksen keskellä. Hän kannusti uskomaan yhdessä siihen, että nousemme muutoskaudesta laadun avulla.
Suomen laatupalkinnon ja Suomen kiertotalouspalkinnon voitti jo toisena peräkkäisenä vuonna Metsä Board Oyj. EFQM-viitekehykseen perustuvan arvioinnin mukaan voittajan johdonmukainen työ näkyy yrityksen suorituskyvyssä, tuloksessa ja kilpailukyvyssä.
Kiitos kaikille Laatupäivään osallistuneille ja onnittelut voittajille!
Joko Laatupäivä on sinulle tuttu?
Vuosittaisessa Laatupäivässä kuullaan herätteleviä puheenvuoroja ja palkitaan menestyneitä yhteisöjä. Lisäksi tapahtuma on erinomainen verkostoitumistilaisuus.
Tutustu Laatupäivään