Tutustu Laatukeskuksen jäsenosioon

Kirjaudu jäsenosioon muokataksesi tietoja tai ostaaksesi verkkokaupasta jäsenhinnalla.

laatumedia

laatumedia

| 10.9.2020

Missä he ovat nyt? Etelä-Karjalan Osuuskauppa, EEKOO - Suomen laatupalkinto 2008

Ensimmäinen Suomen laatupalkinto jaettiin jo vuonna 1991. Sen jälkeen tunnustuksen on saanut 44 erikokoista ja eri toimialoilla vaikuttavaa organisaatiota. Laatupalkinto ei kuitenkaan ole päätepiste, vaan yksi etappi organisaation jatkuvan parantamisen matkalla. Yhteistä kaikille palkituille on tavoitteellinen ja suunnitelmallinen toiminnan kehittäminen ja henkilöstön sitouttaminen yhteisiin päämääriin

Haastattelussa Etelä-Karjalan Osuuskaupan, EEKOO, toimitusjohtaja Juha Riikola.

Olen kirjaimellisesti palannut tapahtumapaikalle aloittaessani tänä kesänä EEKOOn toimitusjohtajana. Toimin Etelä-Karjalan Osuuskaupan kaupallisena johtajana 2002–2009 ennen siirtymistäni Osuuskauppa PeeÄssän vähittäiskaupan toimialajohtajaksi Kuopioon. Niihin vuosiin osuu myös Suomen laatupalkinnon vastaanottaminen. 

Ensi vuonna minulla tulee täyteen 40 vuotta S-ryhmän palveluksessa. Voin hyvällä syyllä sanoa, että laadukkaan asiakaskokemuksen tuottaminen on ollut lähellä sydäntä jo aivan työuran alusta lähtien.  Tai oikeastaan jo ennekin. Isäni oli aikanaan osuuskaupassa töissä. Näin lapsena läheltä mistä asiakastyytyväisyys syntyy. Aloitin itse bensapoikana osuuskaupan huoltoasemalla Rovaniemellä. Rovaniemeltä myös lähdin Joensuuhun avaamaan Suomen nuorimpana marketpäällikkönä Pohjois-Karjalan Osuuskaupan ensimmäistä Prismaa. S-ryhmä on sen jälkeenkin tarjonnut säännöllisesti uusia haasteita ja erilaisia vastuualueita. Ei ole ollut mitään syytä vaihtaa muualle.

EEKOOn saaman laatupalkinnon taustalla vaikutti kauppaneuvos Ahti Manninen, silloinen esimieheni ja toimitusjohtaja. Hänellä on ollut vahva tahto kehittää liiketoimintaa ja visionäärinä myös näkemystä siitä, miten se tehdään. Täällä Lappeenrannassa on pitkään tehty määrätietoista työtä asiakaskokemuksen eteen. 

Ennen laatupalkintoa osallistuimme Suomen paras työpaikka -kilpailuun ja voitimme suurten organisaatioiden sarjan vuonna 2006. Siinähän oman henkilöstön mielipide ratkaisee menestyksen.  Edellä mainittu tunnustus innosti ja asetimme lisää uusia kunnianhimoisia tavoitteita. Halusimme saavuttaa Suomen laatupalkinnon ensimmäisenä S-ryhmään kuuluvana yksikkönä. Tähtäimessä oli jo silloin Suomen parhaan osuuskaupan maine.

Rakensimme laatumittarit ja -kulttuurin omin voimin ja oman näköiseksi. Ne linkittyivät käytännönläheisesti kaikkeen tekemiseen. Meillä pidettiin huolta, että jokainen tiesi ja ymmärsi yhteiset tavoitteet ja oman roolinsa niiden toteuttamisessa. Henkilöstötyytyväisyys on edelleen avain myös korkeaan asiakastyytyväisyyteen. Hyvällä perehdyttämisellä, johtamisella ja esimiestyöllä motivoidaan henkilöstöä tukemaan yhteisten tavoitteiden saavuttamista.

Laatupalkinnon hakuprosessiin liittyvä ulkoinen arviointi oli meille tärkeää oppimisen ja kehittämisen näkökulmasta. Kun tekeminen ja prosessit ovat kunnossa jokaisella osa-alueella, se alkaa näkyä myös liikevaihdossa. Emme todellakaan tehneet työtä vain palkinnon takia.

Tänä päivänä puhumme S-ryhmässä laadun kolmiloikasta. Eli meillä edetään kolmiloikkaamalla - pikkuhypyllä ei enää nykyisin pärjää kilpailussa. Mukaan on tullut paljon uusia asioita, joilla mitataan onnistumista joka päivä, viikko ja kuukausi. Mutta kyllä se alueellinen omaleimaisuus, kohderyhmän tuntemus ja paikallinen tekeminen ovat edelleen todella tärkeitä. 

Sanoisin, että itsellä on alitajunnassa koko ajan jatkuva parantaminen. Se on menestyvän yrityksen toiminnassa aivan elinehto tänä päivänä. 


Tunnustus on edelleen esillä. Juha Riikola ja talousjohtaja Annastiina Tiainen olivat vastaanottamassa palkintoa vuonna 2008.  

Lue myös:
Suomen laatupalkinto